10 asiaa, jotka hävettävät turhaan

  1. Kun keskustelussa mainitaan ajankohtainen puheenaihe tai julkkis, josta en ole kuullutkaan.
  2. Kun joku käyttää sivistyssanaa, jonka merkitystä en tiedä.
  3. Kun joudun perumaan menon kuukautiskipujen vuoksi – tai siksi, että väsyttää.
  4. Kun joudun pyytämään lapsenhoitoapua yllämainitun vuoksi.
  5. Kun joku luulee pömppövatsan perusteella, että olen raskaana.
  6. Kun olen taas unohtanut tiski- tai pyykkikonetta käynnistäessäni avata hanan, ja mies löytää koneen vilkuttelemasta valoja.
  7. Kun en viitsi pakottaa lastani istumaan hiljaa paikallaan lasten hartaudessa tai muskarissa.
  8. Kun minulla kestää ikuisuus saada auto taskuparkkiin.
  9. Kun ostan einesruokaa tai jotain epäterveellistä (ja kun syön niitä).
  10. Kun muut paikallaolijat ovat pukeutuneet ja laittautuneet kauniimmin kuin minä.

Siinä kymmenen ensimmäistä mieleeni tullutta arkipäiväistä asiaa, jotka hävettävät minua, vaikkei siihen oikeastaan ole mitään syytä.

Mistä tiedän, että näiden asioiden häpeäminen on turhaa? Siitä, että pohjimmiltani ajattelen, ettei niissä ole mitään hävettävää. Mitä siitä, jos aina ei tiedä, jaksa tai muista – sehän on inhimillistä.

Oikeastaan häpeän tunteen herättää sen aavistelu, mitä muut minusta ajattelevat, tai mitä minun itse muka “pitäisi” itsestäni ajatella näissä tilanteissa. Kuka kumma on ohjelmoinut aivoihini, että täysin normaalit ihmiselämän epätäydellisyydet ovat jotenkin noloja?

Jatkoin ajatusleikkiä miettimällä, pitäisinkö itse nolona, jos näkisin jonkun toisen ostamassa einesruokaa tai kitkuttamassa autoa hitaasti parkkiin, tai jos joku kysyisi minulta, mitä käyttämäni sivistyssana tarkoittaa. Mitä ajattelisin?

No en yhtään mitään – en kiinnittäisi asiaan juurikaan huomiota (jälkimmäisessä tapauksessa saattaisin tosin itse hävetä sitä, että olen käyttänyt liian hankalaa sanaa).

Listaa kirjoittaessani mieleeni tuli yksi ainoa toistuva arkipäivän tilanne, jossa on mielestäni oikeasti syytä hävetä: kun ostan kaupasta tai teen jotain sellaista, mikä on vahingollista ympäristölle. Tuossa tilanteessa häpeällä on kerrankin mahdollisuus toteuttaa alkuperäistä tehtäväänsä, jota varten se on luotu: tehdä oloni kiusalliseksi, jotta jättäisin väärän asian tekemättä.

Häpeä ei siis itsessään ole turha, vaikka sitä esiintyykin turhaan monissa tilanteissa. Sen mekanismi on vain vääristynyt niin, että hälytysvalo usein syttyy silloin kun ei pitäisi – ja saattaa jättää tosipaikan tullen syttymättä.

Häpeän mekanismi on vääristynyt niin, että hälytysvalo usein syttyy silloin kun ei pitäisi – ja saattaa jättää tosipaikan tullen syttymättä.

Kumma kyllä, silloin kun häpeä olisi kerrankin oikeassa paikassa oikeaan aikaan, se ei tunnu oikein toimivan. Epämääräinen tunne on aivan liian helppo sivuuttaa ja jatkaa puuhiaan.

Ehkä turhaa häpeää on liikkeellä niin paljon, että “todelliset” häpeän aiheet hukkuvat joukkoon, eivätkä saa siksi arvoistansa huomiota. Ne ovat kuin perhosia hyttysparven joukossa: kun joudun jatkuvasti huiskimaan pois häiritseviä häpeänalkuja, tulen niiden ohella karkottaneeksi jotain hyvää ja hyödyllistä.

Joskus tuntuu, että media sekoittaa pakkaa aivan tietoisesti: naistenlehdet, mainokset ja tv-ohjelmat saavat meidät häpeämään luonnollisia asioita, kuten ihokarvoja ja ryppyjä, jotta ostaisimme kalliita tuotteita niiden hävittämiseksi ja kätkemiseksi. Toisaalta taas kannustetaan tekemään joitakin asioita, joita Raamatun mukaan pitäisi hävetä.

Joku ratkaisee häpeän ongelman julistamalla, ettei häpeä mitään: on valmis vaikkapa esiintymään alasti julkisuudessa, ja kehtaa sanoa jokaiselle suorat sanat miettimättä, tuleeko loukanneeksi jotakuta. En kaipaa takaisin jalkapuita ja muita historiallisia häpeärangaistuksia, mutta häpeämättömyyden ihannointikin tuntuu väärältä.

Todellista rohkeutta on tarkastella omaa häpeän kokemusta tosissaan. Pelkkä hävettävien asioiden listaaminenkin vähentää nolouden tunnetta. Yllytän siis sinuakin kirjoittamaan ylös kymmenen arkipäiväistä asiaa, joita häpeät turhaan: asioita, joita et häpeä Jumalan edessä, vaan ainoastaan ihmisten (joskus kuviteltujen) katseiden alla.

Mieti sitten, miksi nuo asiat, jotka eivät ole väärin, hävettävät. Siksikö, että ne paljastavat heikkoutesi – sen, ettet olekaan superihminen? Mitä noloa siinä on?

Nelli on Ruut-lehden päätoimittaja, kirjoittaja ja viestintätyöläinen.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *