Kuva: Mirkka Hella

Energiajae: Teetkö töitä pelosta vai levosta käsin?

“Mutta Jumalan lahja on sekin, että ihminen saa vaivannäkönsä keskellä syödä ja juoda ja nauttia elämän antimista.” (Saarn. 3:13)

Teen töitä freelancerina. Vaikka vapaus tuo paljon hyviä mahdollisuuksia, joskus töitä tulee tehtyä hieman epäedullisissa olosuhteissa, kun tavanomaiset työpaikan rakenteet puuttuvat. Olen joutunut oppimaan kantapään kautta, ettei minun kuitenkaan tarvitse tehdä mitä tahansa töitä millä hinnalla tahansa. Ei edes siksi, että pelkäisin menettäväni vähätkin työt.

Olen aikaisemmin joutunut kosketuksiin työpaikkakiusaamisen kanssa. Vaikka pahin siitä ei kohdistunut minuun, en minä tai kukaan muukaan työntekijöistä voinut hyvin. Työpaikassa oli minulle paljon hyvin henkilökohtaista ja tärkeää – se oli kutsumustyötäni.

Kun vapaa-ajallakin tuli lähinnä murehdittua ja puhuttua työasioita, elämästä katosi tasapaino ja ilo.

Jouduin silti lopulta myöntämään, että kun suurempi osa työajasta kului itkeskelyyn ja ahdistumiseen kuin itse työn tekemiseen, ei työpaikassa kannattanut eikä voinut jatkaa. Kun vapaa-ajallakin tuli lähinnä murehdittua ja puhuttua työasioita, elämästä katosi tasapaino ja ilo.

Kiusaaminen ei loppunut ulkopuolisesta avusta huolimatta, enkä pystynyt katsomaan sitä vierestä. Valitettavasti ainoa mahdollisuus pitää kiusatun puolta oli lähteä työpaikasta. Oikeudentuntoni huusi kovempaa kuin pelko töiden vähenemisestä tai pahoista puheista.

Odotin tuolloin lasta, ja se sai minut miettimään tekojani ehkä entistä tarkemmin, tai ainakin eri näkökulmasta. Kannoin ihmistä sisälläni ja olin suoraan vastuussa myös hänen turvallisuudestaan.

Jumala ei tahdo minun tekevän töitä olosuhteissa, jotka rikkovat minut.

Lopulta tajusin, että Jumala ei tahdo minun tekevän töitä olosuhteissa, jotka rikkovat minut. Teen työtäni ihmisten lisäksi Jumalalle ja minä tahdon antaa Jumalalle parasta mahdollista. Se ei onnistu kestämättömillä työtavoilla vaan ilon ja innostumisen kautta, levosta käsin.

Suunnilleen samoihin aikoihin olin ymmärtänyt, että minun ei tarvitse aina jaksaa ja tehdä tolkuttomasti hommia, koska eivät ne työt niin sanotusti tekemällä lopu.

Tiedän, että pystyn kyllä poskettomaan puurtamiseen, jos haluan. Mutta minun ei tarvitse, sillä maailma pyörii aivan hyvin ilman minun ympäripyöreitä päiviäni.

Minun merkitykseni ei määrity alituisen arkisen aherruksen kautta, vaikka sellaiseen on hyvin helppo turtua ja sitä kautta saa helposti huomiota. Välillä minun on lisäksi kieltäydyttävä töistä pelkästään siksi, että en yksinkertaisesti edes ehtisi tehdä kaikkea.

Vaikka silloin onkin taottava kun rauta on kuuma ja viljat kannattaa korjata ennen kuin mädäntyvät pellolle, niin välillä on myös aika purkaa ja parantaa, aika olla vaiti ja aika viskata pois.

Eilen tulin kotiin yhdeltä yöllä, eikä kyseessä edes ollut keikkamatka toiselle paikkakunnalle. Mutta eilen istuin myös retkikahvilla puistossa lapseni kanssa. Ehkä joku muukin olisi voinut tarvita minua juuri silloin. Mutta minä tarvitsin tauon.

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *