Kuva: Clas-Olav Slotte

Ida Elina: ”Artistina aloittaminen vaati uskon hypyn”

Ida Elina on omaleimainen kanteleensoittaja ja laulaja-lauluntekijä, joka ei pelkää tehdä asioita totutusta poikkeavalla tavalla ja tuoda uskoa esiin kappaleissaan.

Ida Elina on julkaissut kaksi levyä: ensimmäisellä on hänen itse tekemiään gospel-kappaleita ja toinen on joululevy. Keikoilla hän esittää omien kappaleidensa lisäksi mm. sovituksiaan tunnetuista pop- ja rock-kappaleista. Ida Elina on myös ideoinut kantelemessun, jota hän on toteuttanut yhdessä seurakuntien kanttoreiden kanssa.

Miten kiinnostuit kanteleensoitosta?

Aloin soittaa 13-vuotiaana kanteletta ihan vain pelkästään siskoni kiusaksi. Aluksi minulla ei ollut minkäänlaista kiinnostusta kanteletta kohtaan, mutta aloin sitten kuitenkin tykätä siitä. Varsinainen taiteilijaurani alkoi syksyllä 2011.

Kantele on mielestäni erittäin väärinymmärretty soitin! Ensimmäinen mielikuva ihmisillä on yleensä se, että se on joku muinaisjuttu ja tylsä soitin. Kun pitää mielen avoimena, siitä saa irti vaikka mitä.

Millaista musiikkia teet ja kenelle?

Teen gospel-musiikkia, mutta soitan myös monipuolisesti ihmisille tuttuja kappaleita. Olen vastikään tajunnut, että gospel ei ole ne biisit, vaan me ollaan ihmisinä se gospel!

Teen musiikkia ensisijaisesti itselleni, mutta heti perään myös mietin, kuka sitä kuuntelee. Kuulijakuntani on oikeastaan aika laaja, eli joukkoon mahtuu monesta eri taustasta tulevia eri-ikäisiä ihmisiä.

Millaisia työpäiväsi ovat?

Ensinnäkin herään hyvissä ajoin. Sitten treenaan kanteletta ja laulua, teen sovituksia, olen yhteydessä asiakkaisiin jne. Toki keikkoihin ja keikkamatkoihin kuluu myös paljon aikaa. Koen päivärytmissäni mielekkääksi sen, että siihen kuuluu sekä yrityksen pyörittämistä että musisointia. Hoidan keikkavarauksia ja muita sopimusasioita oman yritykseni kautta.

Teen tällä hetkellä töitä paljon yrityksille ja seurakunnille. Minua tilataan esiintymään konferensseihin, juhliin, yritysten omiin asiakastilaisuuksiin, erilaisiin tapahtumiin, festareille, kantelemessuihin, koululaiskeikoille ja päälle tulee tietysti myös omat konsertit.

Ida Elina, Camon

Kuva: Nobuo Mikawa

Mikä asia artistin urassa on ollut kaikista haastavinta?

Ehdottomasti koko uran aloittaminen! Se vaati suurimman uskon hypyn. Pohdin, että voinko todella tehdä tällaista ammatikseni.

Levytysprojektini ovat olleet hauskoja, mutta todella haasteellisia. Olen toiminut molemmissa levyissä itse tuottajana. Koska kukaan ei ollut aiemmin tehnyt kanteleella popmusiikkia, kaikki piti alusta asti jotenkin löytää itse. Kappaleiden sovittaminen on ollut myös hienoa. Ylipäänsä koko paketin hallitseminen on ollut tosi haastavaa, mutta palkitsevaa.

Mikä on pahin keikkamokasi?

Ensimmäinen keikkani! Olin esiintymässä Tampereella hengellisessä tilaisuudessa ja sähkökanteleessani oli jonkinlaisia kosketushäiriöitä. Teen välillä kanteleeseen koputuksia, mutta jostain syystä ne eivät kuuluneet itselleni. Lipsautin kesken kappaleen mikkiin, että ”nää koputukset ei kuulu!”

Kahden vuoden päästä tapasin keikallani saman miksaajan, joka lohdutti  sanoen, että koitetaan saada ne koputukset tällä kertaa kuulumaan paremmin.

Toki se on myös kamalaa, jos olen nipin napin ehtinyt keikkapaikalle, keikkakamoista on puuttunut jotain olennaista tai olen unohtanut jotain, mitä minun olisi pitänyt sanoa.

Millainen messu on kantelemessu?

Olen toteuttanut sitä yhdessä kanttoreiden kanssa ja se on saanut kauhean hyvän vastaanoton sekä kanttoreilta että kuulijakunnalta. On ollut mukavaa päästä tekemään yhteistyötä niin kanttoreiden kuin seurakuntalaistenkin kanssa. Kantelemessu kuulostaa hieman erilaiselta kuin tavallinen messu, sillä urkujen sijaan/lisäksi messussa käytetään esim. säestyssoittimena ja vastausmusiikkina kantelemusiikkia.

Mitä unelmia sinulla on vielä saavuttamatta?

Haluaisin säveltää paljon hienoja lauluja, joiden kautta voisin kertoa mitä olen kokenut. Minusta on tärkeää, että voin kappaleideni kautta puhua myös vaikeista asioista. Koen myös tärkeäksi sen, että saan laulaa muille ja itselleni tärkeistä asioista. Esimerkiksi evankeliumin koen itselleni tärkeäksi asiaksi.

Mikä uskossa on mielestäsi parasta?

Toivo. Toivo siitä, että vaikka on kuinka paljon toivottomuutta, niin Jumalaa voi aina pyytää avuksi. Ja se, että Jumala on aina meidän mukana!

Kenelle haluaisit lähettää terveisiä ja mitä haluat sanoa?

Haluan lähettää terveiset Ruut-lehden perustajalle/perustajille! Luulen, että jollakin on ollut unelma tästä lehdestä ja haluan rohkaista häntä siinä. Lisäksi haluan sanoa lukijoille, että uskaltakaa tehdä ja etsiä omaa juttuanne!

Avainsanat:

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *