Energiajae: Juo helteellä myös hengelliseen janoon!

”Joka juo tätä vettä, sen tulee uudelleen jano, mutta joka juo minun antamaani vettä, ei enää koskaan ole janoissaan. Siitä vedestä, jota minä annan, tulee hänessä lähde, joka kumpuaa ikuisen elämän vettä.” Joh. 4:13–14

Kesäpuuhien lomassa ei välttämättä edes huomaa, että on jano, ennen kuin jo alkaa heikottaa. Kesällä iskee helposti myös hengellinen jano, ja sitäkin voi olla vaikea tunnistaa.

Kesällä useimpien seurakuntien säännöllinen toiminta on tauolla. Perusarjen vaihtuessa lomameininkiin myös oma päivärytmi muuttuu ja uskonelämän rutiinit ja tavat saattavat unohtua. Viimeisestä kirkossa käynnistä, rukoilusta tai Raamatun lukemisesta voi aivan huomaamatta vierähtää pitkä aika.

Johanneksen evankeliumin kohta kertoo, että ikuisen elämän saamiseksi riittää, kun hörppää kerran elämässään ison kulauksen Jeesuksen antamaa vettä. Käytäntö on kuitenkin osoittanut, että oman hyvinvoinnin ja jumalasuhteen ylläpitämiseksi kannattaa hengellisen janon ja nälän sammuttamisesta huolehtia jatkuvasti.

Itse asiassa sekä Vanhassa että Uudessa testamentissa muistutetaan, että tarvitsemme elääksemme ruuan ja juoman lisäksi hengellistä ravintoa. Meidät on luotu sellaisiksi, että kaipaamme yhteyttä Luojaamme koko elämämme ajan. Luomalla tällaisen kaipuun Jumala on näppärästi houkutellut meidät etsimään ja löytämään Jumalan.

Joskus oma jano tuntuu niin epämääräiseltä, että on vaikea tunnistaa, mitä oikein tarvitsen.

Joskus oma jano tuntuu niin epämääräiseltä, että on vaikea tunnistaa, mitä oikein tarvitsen. Seuraa, shoppailua, viihdettä? Hengellisen janon voi hetkeksi peittää nauttimalla erilaisia korvikkeita, mutta se palaa pian takaisin entistä voimakkaampana.

Kun hengellinen jano on ollut niin kauan tyydyttämättä, että oma tila alkaa lähennellä nestehukkaa, Jumalan eteen pysähtyminen alkaa tuntua vaikealta. Joskus jokin minussa haluaa vältellä rauhoittumista ja pysähtymistä niin paljon, että haalin kalenterini täyteen ohjelmaa. Jälkikäteen voin nähdä, miten omaan arkeeni on vaikuttanut se, etten ole joinakin aikoina halunnut, ehtinyt tai jaksanut tankata tarpeeksi usein hengellistä ravintoa.

On lohduttavaa tietää, että Jeesus sanoi yllä olevat sanat naiselle, jonka elämä oli solmussa. Hän oli tullut yksin kaivolle hakemaan vettä keskellä paahtavan kuumaa päivää – todennäköisesti välttääkseen törmäämästä muihin naisiin, joilla oli tapana käydä kaivolla porukalla viileämpänä hetkenä.

Nainen ei ehkä tiennyt tarvitsevansa vettä myös hengelliseen janoonsa, mutta kun hän sai sitä Jeesukselta, hän muuttui täysin. Hän unohti, mitä oli alun perin tullut kaivolta hakemaan ja lähti kaupunkiin kertomaan muille, millaisen miehen oli juuri tavannut. Kaivolle jäi vesiruukun lisäksi myös se häpeä tai taakka, joka oli saanut hänet välttelemään muiden ihmisten seuraa. Tekisikö mieli hörpätä samaa vettä?

Energiajae-juttusarjassa kirjoittaja jakaa raamatunkohdan, joka on koskettanut, lohduttanut tai herättänyt oivalluksia. Katso muut sarjan jutut!

Haluaisitko jakaa sinulle merkityksellisen raamatunkohdan ja kertoa, mitä ajatuksia se on herättänyt tai millaisessa tilanteessa se on tullut sinulle tärkeäksi? Laita meille viestiä!