Kirjavinkki: Valokuva Jeesuksesta?

Mitä jos Jeesuksesta olisi säilynyt valokuva? Voisiko Jeesuksen aito käärinliina olla edelleen olemassa? Mitä paljastuu, kun pyhäinjäännöstä aletaan tutkia tieteellisesti?

Torinon käärinliina on mielenkiintoinen mysteeri. Se on vanha pellavakangas, jossa näkyy ristiinnaulitun miehen hahmo. Merkillistä on, että normaalisti haalean kuvajaisen piirteet erottuvat selvästi valokuvanegatiivissa. Monet uskovat sen olevan Jeesuksen aito käärinliina.

Nykyään käärinliina on yksi tunnetuimmista, tutkituimmista ja myös kiistellyimmistä pyhäinjäännöksistä. Voiko tiede todistaa käärinliinan aidoksi? Dosentti Juha Hiltusen kirja Valokuva Jeesuksesta? vuodelta 2009 käsittelee aihetta sekä uusimpien tutkimusten että historian näkökulmasta.

Käärinliinan aitouden puolesta on vahvaa tieteellistä näyttöä, mutta myös epäilijöitä riittää. Hiltunen toteaa, että jos kyseessä olisi kenen tahansa muun arkeologinen jäänne kuin Jeesuksen, todennäköisesti sen aitouden todistamiseksi riittäisi vain pieni osa siitä tutkimustiedosta, jota Torinon käärinliinasta on olemassa. Liinaan liittyvistä uusista tutkimustuloksista näkee myös hyvin harvoin juttuja mediassa, vaikka viime vuosikymmenien aikana siitä on tehty merkittäviä uusia löytöjä.

Kirjaa ei voi mitenkään väittää uskonnolliseksi hömpäksi, vaikka lopussa pohditaankin esimerkiksi Jeesuksen ylösnousemusta käärinliinan kuvan ja tieteen valossa.

Ehdottomasti kiinnostavinta Hiltusen kirjassa on erilaisten väärennysteorioiden käsittely. Liinaa väitetään edelleen usein keskiaikaiseksi maalaukseksi. Hiltusen mukaan liinassa on kuitenkin niin paljon erilaisia yksityiskohtia, ettei keskiajalla elänyt väärentäjä olisi voinut ottaa niitä huomioon.

Turin_plasch
Vainajan piirteet näkyvät tarkemmin liinasta otetun valokuvan negatiivissa. Kuva: Wikimedia Commons

Tekniikka, jolla kuva on piirtynyt kankaalle, on edelleen tuntematon. Liinasta on löydetty myös aitoja siitepölyhiukkasia ja Jerusalemin seudulle tyypillisiä mineraaleja. Ja miten väärentäjä olisi ymmärtänyt maalata ristiinnaulitsemisen jäljet ranteisiin, vaikka keskiajan taiteessa yleisesti kuvattiin, että naulat lyötiin kämmenten läpi?

Kirjassa käytetään paljon sivistyssanoja ja tieteellisiä ilmaisuita, joten se ei ole iltalukemista kevyimmästä päästä. Itse hypin sujuvasti pisimpiä käärinliinan historiaan liittyviä jaksoja yli ja keskityin liinaan liittyviin tutkimustuloksiin ja teorioihin. Hämmästyin silti, kuinka hyvin käärinliinan ja useiden muidenkin pyhäinjäännösten historia ja kulkureitti tunnetaan – Hiltunen luettelee vuosien tarkkuudella, mikä suku tai seurakunta liinan on milloinkin omistanut.

Shroudofturin2
Käärinliinassa näkyy ristiinnaulitun miehen piirteet. Kuva: John Mosbaugh @ Flickr (CC BY 2.0 -lisenssillä)

Pidin siitä, että aihetta käsitellään kirjassa tieteellisesti ja perustellaan loogisesti. Hiltunen nojautuu tutkimustuloksiin sekä isoon määrään lähteitä. Kirjaa ei voi mitenkään väittää uskonnolliseksi hömpäksi, vaikka lopussa pohditaankin esimerkiksi Jeesuksen ylösnousemusta käärinliinan kuvan ja tieteen valossa.

Näin kiinteästi kristinuskoon liittyvä aihe herättää varmasti tunteita suuntaan jos toiseen, ja aiheeseen tutustuminen vaatii avointa mieltä. Hiltunen mainitsee kiinnostavana yksityiskohtana, että kaikesta huolimatta liinan aitoutta puolustaneet tutkijat ovat monesti olleet ateisteja tai agnostikkoja. Pelkästä uskon asiasta ei siis ole kysymys.

Torinon käärinliinaa säilytetään Pyhän Johannes Kastajan katedraalissa Torinossa. Sitä esitellään yleisölle seuraavan kerran vuonna 2025.

Juha Hiltunen
Valokuva Jeesuksesta? Torinon käärinliina tieteen, historian ja Uuden testamentin valossa
Kirjapaja 2009
434 sivua