Apua! Olenko menettämässä uskoni?

Mitä tehdä kun usko horjuu? Epäilysten ajasta voi selvitä.

Jäytävä tunne vatsanpohjassa. Jotain, mitä yrittää tukahduttaa ja painaa pois ajatuksista. Epäilys. Mitä, jos kaikki tämä, minkä varaan olen elämäni laittanut, ei olekaan totta?

Seurakunnassa epäilyksestä ei kuule usein puhuttavan. Epäilemisen harrastaminen jätetään ateisteille ja agnostikoille. Mitähän tapahtuisi, jos pastori saarnassaan kertoisi epäilevänsä joskus, onko Jumalaa olemassa tai oliko Jeesus todella Jumala? Toisissa se aiheuttaisi varmasti suurta hämmennystä, ehkä vihaa ja raivoakin. Toiset ehkä huokaisisivat helpotuksesta – en sittenkään ole ainoa.

Epäileminen onkin pelottavaa. Jos koko elämä on rakentunut kristinuskon ympärille, on ahdistavaa antaa tilaa ajatukselle siitä, että olisi ehkä sittenkin erehtynyt. Puolison kanssa jaetaan yhteinen usko, ja ystävät ja harrastukset ovat seurakunnassa. Jos on hengellisessä työssä, panokset ovat jo korkeat, sillä uskonnosta on tullut myös ammatti.

Ulkoisten asioiden lisäksi uskovan ihmisen identiteetti on vahvasti kiinni siinä, että on Jumalan luoma ja osa uskovien yhteisöä. Kristitylle usko antaa myös tarkoituksen ja merkityskehyksen koko elämälle. Ihmisen psyykkisen hyvinvoinnin kaksi peruspilaria ovat, että kokee olevansa rakastettu ja että elämällä on merkitys. Kristitty löytää nämä yleensä uskostaan. Jos menettää uskonsa, menettää pahimmillaan kaiken, eikä vain tässä elämässä, vaan myös tulevassa.

Uskonsa menettäneet pastorit

Kun Googlesta etsii hakusanoilla ”pastor loses faith”, eteen vyöryy 626 000 tulosta. Vaikka pelkästään englanninkielisessä maailmassa ilmiöstä on puhuttu näin paljon, siitä harvoin kuulee Suomessa.

Tulosten joukossa kärkipäässä on The Clergy Project -järjestö, jonka missiona on auttaa eri uskonnoista ja uskontokunnista tulevia uskonsa menettäneitä pastoreita. Mukana on kristittyjä yli 30 eri tunnustuskunnasta. Jotkut pastorit myös kertovat sivuilla kokemuksiaan siitä, miksi menettivät uskonsa.

Ehkei siis epäilemisen pelkääminen ole täysin aiheetonta, sillä epäilemisellä voi olla seurauksensa. Joillakin näistä pastoreista seuraukset ovat olleet sieltä pahimmasta päästä. Uskonsa lisäksi he ovat menettäneet puolisonsa, työnsä ja suurimman osan ystävistään.

Kun rukousvastauksia ei tullut tarpeeksi, sairaat eivät parantuneet ja nälkäisiä ei ruokittu, vaikutti siltä etteivät Raamatun lupaukset olleet totta.

Eräs pastori kertoo siitä, miten uskoi että Jumalan tehtävä on järjestää kaikki tilanteet uskoville suotuisiksi ja vastata hänen rukouksiinsa. Kun niin ei tapahtunut, hän alkoi epäillä Jumalan olemassaoloa. Kun rukousvastauksia ei tullut tarpeeksi, sairaat eivät parantuneet ja nälkäisiä ei ruokittu, vaikutti siltä etteivät Raamatun lupaukset olleet totta. Maailma kärsi edelleen, Jumalasta huolimatta.

Toinen pastori oli lähetystyössä ollessaan pettynyt toisten lähetystyöntekijöiden rakkaudettomuuteen, tekopyhyyteen ja ylimielisyyteen. Hän oli palannut kotimaahansa, etsinyt vastauksia ensin liberaaliteologiasta ja vähitellen ajatunut kauemmas ja kauemmas uskosta, lopulta hyläten sen kokonaan.

Kolmas kertoo kyseenalaistaneensa lapsesta asti perheensä ja seurakuntansa dogmaattista kristillisyyttä, saamatta vastauksia kysymyksiinsä. Hän oli jatkanut kyselyään pappisseminaarissa ja vielä pastorina ollessaankin, löytämättä vastauksia, jotka olisivat älyllisesti tarpeeksi tyydyttäviä.

Hänkin oli päätynyt liberaalimpaan teologiaan, kunnes oli eräänä päivänä huomannut, että hänen omat uskomuksensa olivat niin kaukana kristinuskosta, ettei hän omaksi järkytyksekseen enää voinut sanoa olevansa kristitty. Kun hän alkoi miettiä, mikä hän sitten on, ateisti tuntui ainoalta kuvaavalta sanalta.

Mihin uskosi perustuu?

Lukiessani uskosta luopuneiden pastorien kertomuksia minusta tuntuu, että en aina tunnista sitä uskoa, josta nämä pastorit ovat luopuneet. Clergy Projectin perustaja, entinen evankelikaalipastori Dan Parker ihmettelee sivuilla, miten kukaan voi olla onnellinen luullessaan, että jokaista ajatusta ja tekoa vahtii jokin tuomitseva henki. Huomaan ajattelevani, että jos uskoisin sellaiseen Jumalaan, luopuisin ehkä uskosta itsekin. Ei minun Jumalani ole sellainen, vaan rakastava Isä, jonka rakkaus näkyy ja tuntuu elämässäni.

On todella loukkaavaa sanoa toiselle, että jos joku on Jumalasta luopunut, ei hän koskaan ole kristitty ollutkaan.

Olisikin helppoa ajatella, että nämä ihmiset ovat luopuneet uskosta, koska heidän käsityksensä Jumalasta tai uskosta on alunperinkin ollut väärä. En kuitenkaan voi oikeasti tietää, mitä nämä ihmiset ovat kokeneet ja millaista heidän uskonsa on ollut. On todella loukkaavaa sanoa toiselle, että jos joku on Jumalasta luopunut, ei hän koskaan ole kristitty ollutkaan. Ja mistä edes tiedän, että minun uskoni sitten olisi se oikea ja kestävä?

Nämä kertomukset muistuttavat jollain tapaa niiden uskosta luopuneiden ihmisten tarinoita, joita itse olen tavannut. Koulussa tunsin pojan, joka oli kasvatettu koulua myöten fundamentalistiseen kristilliseen maailmankuvaan. Yliopistoon mentyään hän huomasi, etteivät hänelle opetetut asiat olleet totta, mikä johti koko uskon hylkäämiseen.

Eräs tuttavani taas kasvoi tiiviisti helluntaiseurakunnassa. Hän näki, miten kaukana ihmisten oma elämä oli siitä, mitä he opettivat ja esittivät seurakunnassa, ja se johti pettymykseen koko kristinuskoa kohtaan.

Jos uskossa ei ole lupaa kysyä vaikeita kysymyksiä, kyseenalaistaa ja ajatella omilla aivoillaan, ei sen tarjoama mustavalkoinen maailmankuva riitä.

Eri ihmisille kokemus uskovana elämisestä on erilainen, ja sen vuoksi myös heidän epäilyksensä kohdistuvat eri asioihin. Jos uskossa ei ole lupaa kysyä vaikeita kysymyksiä, kyseenalaistaa ja ajatella omilla aivoillaan, ei sen tarjoama mustavalkoinen maailmankuva riitä. Onhan Jumala antanut meille aivot käytettäväksi.

Jos taas uskovana oleminen tarkoittaa sitä, että esitämme parempaa ihmistä kuin olemme, se harvoin vakuuttaa ketään. Kristinuskon tärkeimpiä sanomia on se, että Jumala haluaa ja hänellä on voima muuttaa ja uudistaa sydämemme, mutta itse emme voi sitä tehdä.

Joillakin usko perustuu kokemuksiin. Kokemuksiin perustuva usko riittääkin niin kauan, kuin kokemuksia on. Pitkän linja uskovatkin kuitenkin kertovat ajoista elämässään, kun Jumalan läsnäoloa on ollut vaikea tuntea ja hänen ääntään ei ole kuulunut. Kuinka usko kestää sellaisen ajan?

Kun epäily vahvistaa uskoa

Olen kuullut muutaman neuvon, joita epäilyksen kanssa kamppaleville kristityille annetaan. Ensimmäinen on, että jos olet kadonnut Jumalan, etsi häntä sieltä, missä hänet näit viimeksi. Usko Jumalaan on suhde, ja se toimii osin niin kuin ihmissuhteetkin. Jos ystävään ei pidä yhteyttä, yhteys kuihtuu. Mutta ei tämä neuvo yleispätevä ole. Joskus se paikka, missä Jumala oli viimeksi, onkin nyt tyhjää täynnä.

Toinen neuvo on, että Jumala kestää meidän kysymyksemme. Ei Jumalalle ole ongelma, että meillä on epäilyksiä ja kysymyksiä, sillä hänellä on vastaus jokaiseen kysymykseen. Meillä on lupa ihmetellä, kysyä ja etsiä vastauksia. Joskus vastauksia joutuu odottamaan ja joskus niitä ei ehkä tule. Syytä ei voi aina tietää, mutta syynä voi olla sekin, että ei ole itse valmis kuulemaan vastausta kysymykseensä.

Kolmas neuvo on, että ei kannata jäädä yksin. Usko ei ole yksilösuoritus, vaan yhteinen matka. Jos tunnet ihmisen, jolla on sellainen läheinen suhde Jumalaan, josta sinä olet saanut vain haaveilla, kutsu hänet kahville ja kysy ja kuuntele, mistä hänen uskonsa kumpuaa.

Jos epäilykset murentavat väärän kuvan Jumalasta, se voi antaa mahdollisuuden kohdata se todellinen Jumala.

Kukaan ihminen ei tunne Jumalaa kokonaan. Meillä jokaisella on oma käsityksemme siitä, millainen Jumala on, ja tuo käsitys ei välttämättä ole oikea. Kun alkaa epäillä omaa käsitystään Jumalasta, se voi tuntua aluksi siltä kuin epäilisi Jumalaa itseään. Joskus kuitenkin omat virheelliset käsityksemme Jumalasta voivat olla isoin este yhteydellemme häneen. Jos epäilykset murentavat väärän kuvan Jumalasta, se voi antaa mahdollisuuden kohdata se todellinen Jumala.

Sama koskee myös oman uskon perustaa. Ehkä epäily voi olla merkki siitä, ettei oma usko ole rakennettu oikealle perustalle. Epäilyt voivat hajottaa hiekalle rakennetun perustuksen, mutta se parhaimmillaan antaa tilaa sille, että löytää elämänsä perustaksi tukevan kallion. Ehkä meidän siksi pitäisi uskaltaa kysyä, kyseenalaistaa ja keskustella epäilyksistämme ennen kuin ne kasvavat uskoamme suuremmiksi.

Epäilijöiden esikuva

On vaikea kuvitella aloittavansa keskustelua teekupin äärellä uskovien ystävien kanssa kysymällä, oletko sattunut epäilemään Jumalan olemassaoloa viime aikoina. Yleensä aiheesta päätyy keskustelemaan lähinnä niiden kanssa, jotka ovat epäilyksissään jo niin pitkällä, että heiluvat uskon ja epäuskon rajalla.

Raamatussa epäileminen ei ole vaiettu puheenaihe. Epäilijoiden esikuva Tuomas tunnusti epäilynsä eikä voinut uskoa ylösnousemuksen ihmeeseen ennen kuin sai koskettaa Jeesuksen haavoja. Siihen Jeesus sanoi: ”Sinä uskot, koska sait nähdä minut. Autuaita ne, jotka uskovat, vaikka eivät näe.”

Jae muistuttaa paljon siteerattua heprealaiskirjeen kohtaa, jossa määritellään uskon olevan ”sen todellisuutta, mitä toivotaan, sen näkemistä, mitä ei nähdä.” Ei ihme, että sanotaan, että usko jo itsessään on Pyhän hengen työtä meissä, sillä elämänsä laittaminen jonkun näkymättömän varaan on kuin benjihyppy pimeään, josta ei tiedä mitä alhaalla odottaa – mutta pimeyden sijaan siellä pilkottaakin valo.

Jeesus myös opetti, että jos sydämessään ei epäile vaan uskoo, voi käskeä vuorta nousemaan paikaltaan ja paiskautumaan mereen. Tämän määritelmän mukaan useimmilla meistä taitaa olla vielä aimo annos epäilystä sydämissämme.

Kun Paavali sanoo säilyttäneensä uskonsa, herää kysymys siitä, onko usko sitten jossain vaiheessa ollut uhattuna.

Toisessa kirjeessä Timoteukselle puhutaan paljon uskosta ja siitä luopumisesta. Paavali kirjoittaa säilyttäneensä uskonsa koettelemuksissa, ja kehottaa myös Timoteusta säilyttämään ”usko ja rakkaus, jonka Jeesus Kristus saa aikaan.” Kun Paavali sanoo säilyttäneensä uskonsa, herää kysymys siitä, onko usko sitten jossain vaiheessa ollut uhattuna.

Paavali myös kertoo ihmisistä, jotka ovat luopuneet uskostaan, ja myös luopumisen syistä. Jotkut ovat ulkonaisesti hurskaita, mutta kieltävät uskon voiman. Jotkut haluavat kuulla vain heitä itseään miellyttävää opetusta, jolloin he eivät koskaan pääse selville todellisesta totuudesta. Joitain maalliset nautinnot houkuttavat enemmän kuin usko.

Kestävän uskon perusta

Toisaalta Raamatussa kerrotaan myös siitä, mikä on kestävän uskon perusta. Raamatun mukaan uskon perustana ei pitäisi olla hengelliset kokemukset, rukousvastaukset, älylliset oppirakennelmat, toiset kristityt tai seurakuntaelämä, vaikka nämä ovatkin tärkeitä asioissa kristityn elämässä.

Ensimmäisessä korinttolaiskirjeessä Paavali kirjoittaa, että muuta perustusta uskolle ei voi olla kuin Jeesus Kristus. Sille perustalle jokainen rakentaa oman elämänsä, ja tuomiopäivä osoittaa, kenen rakennus oli kestävä. Nekin, joiden rakennus ei kestä, pelastuvat, mutta ”kuin tulen läpi”.

Kun omaa uskoa ei tunnu löytyvän, jo halu uskoa riittää.

Uskonsa kanssa kamppailevia toivottavasti helpottaa tieto siitä, että pelastukseen riittää Jeesus, eikä pelastuksen edellytyksenä ole, että olemme oikeanlaisia kristittyjä. Kun omaa uskoa ei tunnu löytyvän, jo halu uskoa riittää. Uskossa kun ei ole kyse lopulta siitä, mitä me teemme Jumalalle, vaan mitä Jumala teki meille lähettäessään Jeesuksen maailmaan.

Jos kokemukset, seurakuntayhteys ja omat ajatuksesi eivät auta sinua kohti Jumalaa, on yksi paikka josta voimme aina löytää Jeesuksen. Kaiken sen keskellä, mitä ihmiset tietävät ja luulevat tietävänsä Jeesuksesta, evankeliumit auttavat muistamaan millainen Jeesus todella on. Jos haluat lukea enemmän, mene suoraan Johanneksen evankeliumiin. Lyhyemmän kaavan mukaan menijät voivat aloittaa Markuksesta. Sieltä löytyy myös rukous, joka sopii monille: Minä uskon, auta minua epäuskossani.

Lisää luettavaa:
  • Philip Yancey: Välittääkö Jumala? – Kirja etsii vastauksia siihen, missä Jumala on silloin, kun kohtaamme elämässämme kärsimystä, tuskaa ja epätoivoa.
  • Greg Boyd: Epäilijän kirjeet – Ateisti-isän ja kristityn pojan kirjeenvaihtoa kaikista kristinuskon vaikeista kysymyksistä.
  • Pete Graig: Jumala äänettömällä – Rehellinen ja lohdullinen kirja siitä, kun joskus Jumala tuntuu olevan hiljaa.
  • Ravi Zacharias Youtubessa – Hyviä vastauksia uskoa koskeviin kiperiin kysymyksiin.
  • Areiopagi – Suomenkielisiä artikkeleita uskon ja tieteen suhteesta.

1 Comment

  • Älä usko ihmiseen äläkä seurakuntaan vaan Jeesukseen Kristukseen. Me näemme seurakunnissa epätäydellisiä ihmisiä, teatteriesityksiä, ehkä koemme vainoakin, jos kieltäydymme tekemästä, niinkuin joku toinen edellyttää tai peräti vaatii. Sinä saat olla sinä, sellainen kuin olet, mutta myös sisaresi saa olla sellainen kuin hän on. Sinä et kuitenkaan ole sisaresi jatke. Rajat on vedettävä ja pidettävä. On kysyttävä Jumalalta mihin menee mukaan ja mihin taas ei.

Comments are closed.