Olimme pari viikkoa sitten naisporukalla ravintolassa illallisella. Kun jälkiruoan tilaaminen tuli ajankohtaiseksi, yllättävän moni seurueestamme kertoi olevansa herkkupaastossa. He päivittelivät sitä, kuinka aina aiemmin makeanhimo on muutaman paastopäivän jälkeen alkanut hellittää, mutta tänä vuonna taistelu oli paikoittain tuntunut lähes ylivoimaiselta. Niin sitten me muut, jotka joko paastosimme jostain muusta tai emme paastonneet ollenkaan, aiheutimme herkkupaastoajille lisää tuskaa mussuttelemalla herkullisia jälkiruokiamme.
Kristittyjen ystävieni keskuudessa tuntui tänä vuonna olevan paljon paastoajia, ja suuri osa paastosi nimenomaan herkuista. Paaston säännöt olivat jokaisen itselleen asettamia ja törmäsinpä sellaiseenkin paastoon, jossa sokerilimu, esimerkiksi kokis, oli kiellettyä, mutta muulla tavalla makeutettu Pepsi Max ja – itselleni hieman yllättäen – olut olivat sallittuja. Alkoholin salliminen paaston aikana yllätti minut kenties erityisesti siksi, että nimenomaan alkoholista paastoaminen on itselleni ollut lyhyehkön paastohistoriani merkittävin.
Vuonna 2011 olin vaihto-opiskelijana Saksassa ja opiskelun ja paikallisen opiskelijaseurakunnan tilaisuuksien lisäksi minulla jäi yllättävän paljon aikaa myös juhlimiselle. Vaihtaripiireissä, kuten opiskelupiireissä yleensäkin, alkoholinkulutus oli runsasta ja tuntui jopa siltä, että bileistä aikaisin lähtevä tai pois jättäytyvä jäi helposti kokonaan porukan ulkopuolelle. Berliiniläisen vaihtarielämän keskellä päätin ensimmäistä kertaa elämässäni paastota ja koin, että alkoholista luopuminen paaston ajaksi olisi senhetkisessä elinympäristössäni paitsi varsin tervettä, myös itselleni eräänlainen haaste.
Alkoholipaastoni oli saanut yhden silloin vielä ei-uskovan ystäväni pohtimaan paastoni syitä ja sitä, että paastossani on jotain jännittävää ja jopa ihailtavaa.
Paaston alkaessa olin huolissani siitä, että tiesin paaston ajalle osuvan monet tärkeät bileet, ja uskoin bilettämisen ilman alkoholia olevan suurikin koettelemus. Pohdin myös, mahtavatko ihmiset kysellä paljonkin juomattomuuteni syitä. Paaston aikana sain kuitenkin huomata, että hyvä seura tekee hyvälle mielelle myös ilman alkoholia ja kokis on oikeastaan parempaa kuin kaverin kellarissa tehty omenaviini.
Osa ystävistäni ja tutuistani ihmetteli alkoholitonta linjaani, mutta kerrottuani, että kyseessä on paaston ajaksi tekemäni päätös, kaikki suhtautuivat asiaan positiivisesti. Vuosia myöhemmin sain kuulla, että alkoholipaastoni oli jopa saanut yhden silloin vielä ei-uskovan ystäväni pohtimaan paastoni syitä ja sitä, että paastossani on jotain jännittävää ja jopa ihailtavaa. Paaston loputtua, ensimmäisenä pääsiäispäivänä, en ensimmäiseksi sihauttanut siideripulloa auki vaan huomasin, että en kaivannut alkoholia vähimmässäkään määrin.
Nyt, monta vuotta myöhemmin, voin todeta, että tuosta paastosta tuli pysyvä päätös ja elämäntapamuutos. Sittemmin olen myös käynyt useita kiinnostavia keskusteluja, kun ihmiset ovat juhlissa tulleet kysymään, onko kokislinjaani jokin syy (ja kyllä, kunnon kokista sen olla pitää). Paasto opetti minulle jotain, minkä pitäisi olla itsestään selvää mutta erityisesti suomalaisessa opiskelijakulttuurissa ei sitä usein ole: hauskaa voi pitää ilman kännejäkin.
Tänä vuonna paastoni oli hyvin erilainen. Sovimme mieheni kanssa, että heräämme paaston ajan joka aamu samaan aikaan ja luemme yhdessä Raamatusta pääsiäiseen hyvin valmistavia evankeliumeja. Olimme jo aiemmin ottaneet tavaksi lukea iltaisin yhdessä Raamattua, ja tykänneet siitä kovasti. Säännöllisesti lukiessa huomaa todella selvästi oppivansa koko ajan enemmän Jumalasta ihan oikeana persoonana. Kun lukee Raamattua toisen ihmisen kanssa, kivoista ja kummallisista kohdista voi keskustella yhdessä.
Säännöllisesti Raamattua lukiessa huomaa todella selvästi oppivansa koko ajan enemmän Jumalasta ihan oikeana persoonana.
Paaston aikana joka-aamuinen raamattuhetki tuntui hyvältä, muttei mitenkään elämäämullistavalta tavalta, ja olen miettinyt paljon, kannattaisiko siitä tehdä jatkuva käytäntö. Olin kuullut monilta, että jos Raamattua lukee aamulla, luettu kohta jää mieleen pyörimään päivän ajaksi ja siten kohtaa tulee ehkä pohdittua enemmän. Joinakin päivinä huomasinkin aamulla luetun raamatunkohdan palailevan mieleeni ja tuntui mukavalta tajuta, että Jumala on silläkin tavalla läsnä arkielämässäni.
Huomaan kuitenkin ajattelevani, että mieluummin lukisin aamulla kunnolla Hesaria kuin vähän Raamattua ja vähän Hesaria. Vielä aikaisempi herääminenkään ei houkuta, vaikka se mahdollistaisi molempien lukemisen rauhassa. En tykkää tehdä suuria päätöksiä, joten olen päättänyt jatkaa Raamatun aamulukua kokeeksi ainakin vielä toiset 40 päivää, ja arvioida sitten uudestaan, olisiko tavasta pysyväksi päätökseksi.
