Pyhiinvaellukselta uusia näkökulmia uskoon ja arkeen

Katri toteutti unelmansa ja lähti yksin kuukauden mittaiselle vaellukselle Santiago de Compostelaan. Kevyet kantamukset, kävelysauvat ja avoin asenne olivat edellytys onnistuneelle reissulle.

Tie kulkee vuoriston yli ja metsien läpi, ja polku jatkuu silmänkantamattomiin. Välillä sivutaan kauniita viinitarhoja ja usein kuljetaan vilkasliikenteisen tien laitaa. Camino de Santiago eli Pyhän Jaakobin tie on Euroopan tunnetuimpia pyhiinvaellusreittejä, ja sitä pitkin kulkevat sadattuhannet ihmiset joka vuosi. Vaellus oli ollut 22-vuotiaalle Katri Malmille pitkäaikainen haave.

– Törmäsin siihen ensimmäistä kertaa yläaste- tai lukioikäisenä ja ajattelin heti, että haluaisin lähteä. Ajatus siitä, että lähtee kuukaudeksi jonnekin ja vain kävelee, tuntui ihan sairaan siistiltä, hän kertoo.

Yksin reissuun lähteminen kuitenkin arvelutti.

–  Olin ajatellut, ettei nuorena naisena voi lähteä itsekseen pitkin Espanjan maaseutua kävelemään. Juttelin kuitenkin kämppikseni kanssa. Hän oli parikymppisenä matkustanut sinne yksinään, eikä hänellä ollut mitään ongelmia. Mietin, että matkan voisi oikeasti tehdä.

Ajatus siitä, että lähtee kuukaudeksi jonnekin ja vain kävelee, tuntui ihan sairaan siistiltä.

Katri sai järjestettyä opiskelunsa niin, että pääsi kuukaudeksi reissuun tänä keväänä. Matka oli monella tavalla merkittävä kokemus.

– Matka vahvisti käsitystä siitä kuka olen. Se auttoi ottamaan etäisyyttä omaan elämään ja näkemään mihin asioihin olen tyytyväinen ja mihin en.

Kavereita löytyy matkan varrelta

Yksin matkustamisesta huolimatta Katri ei kokenut reissua missään vaiheessa turvattomaksi. Suositulla reitillä kävelee niin paljon muitakin ihmisiä, ettei siellä tarvitse olla itsekseen.

– Kun kävelee muiden kanssa samaan aikaan eikä esimerkiksi yöllä, se on yhtä turvallista kuin suurkaupungissa kävely. Suurin osa muista pyhiinvaeltajista on tosi ystävällistä ja huolehtivaista porukkaa. Näin kerran, kun joku kaatui maahan, ja viiden sekunnin päästä siinä oli muita ihmisiä ympärillä auttamassa.

Nimenomaan muut reittiä vaeltavat ihmiset tekevät Katrin mukaan matkasta ainutlaatuisen. Ihmisiin oli helppo tutustua, ja kansainvälisessä joukossa oli kulkijoita eri puolilta maailmaa. Matkailijoiden joukossa oli eri-ikäisiä ihmisiä nuorista eläkeikäisiin. Satojen kilometrien vaellus ei ole ihan tavallinen lomamatka, joten useimmilla on ollut joku erityinen syy lähteä.

– Monet olivat kokeneet vahvasti, että on tarve tehdä tällaista. Ihmiset olivat tosi avoimia ja rehellisiä sekä riisuttuja normaalin elämän rooleista. Pystyin tutustumaan moneen henkilökohtaisesti hyvin lyhyessä ajassa.

Alkumatkasta Katri kulki porukassa muiden kanssa. Keskivaiheilla hän alkoi kaivata omaa rauhaa ja käveli puolitoista viikkoa enemmän itsekseen. Vaelluksen loppupuolella hän tutustui erääseen kanadalaiseen tyttöön, jonka kanssa vaelsi viimeisen viikon.

Ihmiset olivat tosi avoimia ja rehellisiä sekä riisuttuja normaalin elämän rooleista.

– Hänen kanssaan tuntui muutaman päivän jälkeen, että olisi tuntenut jo pitkään. Matkalla on otolliset olosuhteet tutustumiseen: tuntikausia aikaa vain istuskella ja jutella. Kolmen ihmisen kanssa olen pitänyt yhteyttä reissun jälkeenkin.

Pitkiä päivämatkoja helpolla reitillä

Parhaita aikoja vaellukselle ovat huhti-toukokuu ja syys-lokakuu. Kesällä lämpötilat nousevat korkeiksi ja matkailijoita on liikkeellä paljon, joten majapaikkoihin ei välttämättä mahdu. Katrin matka ajoittui huhtikuun puolivälistä toukokuun puoleenväliin. Vaelluspäiviä kertyi 29 ja sen lisäksi muutama matkustuspäivä. Hän ei viipynyt missään kauempaa kuin yhden yön.

– Keskimäärin kävelin 26 kilometriä päivässä. Lyhin päivämatka oli 16 kilometriä ja pisin 45 kilometriä. Se kuulostaa tosi paljolta, jos on tottunut Lapissa vaeltamiseen, mutta tuolla voi kävellä tietä pitkin ja rinkka on kevyempi, kun ei tarvitse kantaa mukana telttaa tai ruoanlaittovälineitä. Kannattaa suunnitella matkaksi 20–30 kilometriä päivässä. On mukavampi tehdä reissua, kun on reilusti aikaa.

Kymmenien kilometrien päivämatkat vaativat tottumista, eikä ensimmäisille päiville kannata suunnitella liian pitkiä matkoja. Etukäteen kannattaa hieman treenata, varsinkin jos ei normaalisti kävele paljoa. Monille tulee matkan aikana jalkavaivoja tai ongelmia rakkojen kanssa, mutta Katrilla ei ollut isompia mutkia matkassa. Pahinta oli jalkapohjien kipeytyminen ennen kuin jalat tottuivat matkantekoon.

–  Fyysisesti raskaimpia olivat kolmas päivä, vaikka kävelin vain 19 kilometriä, ja viimeinen päivä. Kävelin silloin kaksikymmentä kilometriä putkeen, jotta ehdin pyhiinvaeltajien messuun. Kaikki henkinen energia oli siinä vaiheessa käytetty, ja olin ihan loppu.

Eksymisen vaaraa reitillä ei ole, sillä tie on hyvin merkitty joko maastoon maalatuilla keltaisilla nuolilla tai simpukkamerkeillä. Reitin voi kävellä kokonaan ilman karttaakin, mutta Katri suosittelee opaskirjaa. Matkalla on jonkin verran vaihtoehtoisia reittejä, ja ilman opasta saattaa kävellä monen mielenkiintoisen paikan ohi.

– Hankalinta oli mennä kaupunkien läpi, kun opasteita joutui muutaman korttelin verran etsiskelemään. Mutta ikinä en eksynyt kunnolla.

Espanjan osaaminen ei ole välttämätöntä, sillä yleisimmällä reitillä pärjää hyvin englannilla. Espanjan taito helpottaa kuitenkin asiointia ja kohtaamisia reitin varrella. Katri kertoo opetelleensa muutamia fraaseja etukäteen.

– Suosittelen ehdottomasti espanjan opettelua. Kun osaa ihan vähänkin kieltä, ymmärtää huomattavasti enemmän ja pärjää paremmin elekielellä. Oli paljon ihmisiä, joiden kanssa olisin voinut puhua, jos olisin osannut espanjaa.

Yksinkertaista ruokaa ja katto pään päälle

Caminolla on muutamia erilaisia reittivaihtoehtoja. Yleisin on 775 kilometriä pitkä ranskalainen tie, jota pitkin myös Katri kulki. Se lähtee Saint-Jean-Pied-de-Portista Ranskan puolelta ja kulkee koko Pohjois-Espanjan halki. Isoja kaupunkeja matkan varrella ovat Pamplona, Logroño, Burgos ja León. Päätepisteenä kaikilla reiteillä on Espanjan länsirannikolla sijaitseva Santiago de Compostelan katedraali, jossa säilytetään perimätiedon mukaan apostoli Jaakobin luita.

Katri painottaa, ettei camino ole maisemiltaan mitenkään erityisen hieno vaellusreitti.

– Jos haluaa vain löytää upean vaellusreitin, tätä ei missään nimessä voi suositella. Matkan varrella on hienojakin maisemia, mutta myös paljon sellaisia päiviä, jolloin vain kuljetaan moottoritien laitaa. Mutta vaelluksella on sitten muuta arvoa.

Kaikkien vaeltajien vakiovarusteisiin kuuluu pyhiinvaeltajien passi, johon kerätään matkan varrelta leimoja. Pari euroa maksavan vihkon voi tilata jo Suomesta esimerkiksi Jaakontien ystäviltä tai ostaa paikan päältä. Kun on kerännyt vähintään kaksi leimaa päivässä reitin viimeisellä sadalla kilometrillä, perillä saa compostelan, virallisen todistuksen.

– Leimoja saa kaikkialta: majapaikoista, ravintoloista, pienistä supermarketeista, kahviloista, bussista, kirkoista, seurakunnan toimistoista. Kerran eräs tyyppi tuli aasin kanssa vastaan ja häneltä sai aasileiman. Jotkut keräilivät leimoja, minä en mitenkään erityisesti, Katri kertoo.

Majoitusta ei tarvitse varata vaellukselle etukäteen. Matkan varrella on tarjolla yksityistä majoitusta, pyhiinvaeltajille tarkoitettuja albergue-majataloja ja kirkon ylläpitämiä majapaikkoja. Perustasoiset alberguet maksavat noin 5–10 euroa yöltä.

– Taso vaihtelee, mutta yleisesti ottaen mitä enemmän maksaa, sitä enemmän mukavuuksia on. Budjettini oli loppujen lopuksi noin 25 euroa päivässä sisältäen kaiken. Toki jos haluaa syödä monta kertaa päivässä ravintolassa, saa siellä käytettyä paljon enemmänkin. Suosittelen varaamaan budjettiin noin 30 euroa päivässä, ettei tule stressiä.

Melkein jokaisessa ravintolassa ja yksityisessä majatalossa tarjoillaan pyhiinvaeltajan menu. Noin kymmenen euron hintaan saa yksinkertaisen kolmen ruokalajin aterian sekä viiniä. Useimmiten menuihin kuuluu joko lihaa, kanaa tai kalaa, eikä kasvisvaihtoehtoa välttämättä ole.

– Kasvissyöjänä olisi kyllä vaikeaa. Erityisruokavalio vaikeuttaa asioita, mutta kyllä esimerkiksi gluteenitonta ruokaakin on mahdollista löytää.

Monissa majataloissa on yhteinen keittiö, jossa pystyy kokkaamaan itse. Kannattaa kuitenkin huomioida, että paikallisten supermarketien valikoima on rajallinen.

”Tunsin, että olin tervetullut”

Katri suosittelee valitsemaan majapaikaksi ensisijaisesti seurakunnan ylläpitämän majatalon, jossa tarjotaan communal meal, yhteinen ateria.

– Ne ovat lämminhenkisiä paikkoja, joissa tutustuu uusiin ihmisiin.

Kirkon ylläpitämissä majapaikoissa majoituksesta maksetaan omantunnon mukaan.

–  Niissä ei ole välttämättä esimerkiksi pesukonetta, mutta yleensä yhteinen ateria ja lämmin henki. Ne olivatkin ehdottomasti kivoimpia paikkoja. Riippuu ihmisestä mitä arvostaa, mutta minusta patja lattialla ja yhteinen ateria on huomattavasti kivempi, kun taas joku muu saattaa arvostaa pehmeää sänkyä ja omaa rauhaa.

Yksi ilta tällaisessa paikassa jäi erityisesti Katrin mieleen. Majatalossa oli neljä vapaaehtoista nunnaa, jotka järjestivät ohjelmaa ja olivat mukana illalla pidetyssä messussa.

– Monessakin paikassa oli vieraanvaraista, mutta se oli jotenkin todella erityistä siellä. Tunsin että olin tervetullut. Näin, mitä voi saavuttaa, jos pyrkii välittämään Jumalan rakkautta ja toivottamaan ihmisiä tervetulleeksi.

Ilta oli monelle ei-kristityllekin matkailijalle tärkeä kokemus, vaikka katolinen messu pidettiin espanjaksi. Tämä teki vaikutuksen teologiaa opiskelevaan Katriin.

– Mielestäni se on aika hyvä saavutus ja kertoo, että paikassa on jotain spesiaalia. Se oli minulle tärkeä malli siitä, miten itse haluaisin elää kristittynä ja toimia hengellisessä työssä, Katri kertoo.

Näin, mitä voi saavuttaa, jos pyrkii välittämään Jumalan rakkautta ja toivottamaan ihmisiä tervetulleeksi.

Messun jälkeen jokainen pyhiinvaeltaja siunattiin henkilökohtaisesti. He saivat lahjaksi pahvisen tähden, jonka nunnat olivat maalanneet ja samalla rukoilleet tähden saajan puolesta. Katri kantaa tähteä edelleen mukana kännykän kuoressa.

– Törmäsin matkalla myös porukkaan, joka halusi evankelioida ihmisiä. Hekin olivat mukavia, mutta toiminta on erilaista, kun siinä oli agenda mukana. Kun päämääränä on vain aidosti osoittaa rakkautta toisille, se on todella pysäyttävää.

“Haluan löytää Jumalasta jotain uutta ja koskettavaa”

Katri sai kuukauden reissusta paljon irti myös henkisesti ja hengellisesti.

– Oli tärkeää päästä pois tutuista ympyröistä. Se auttoi hahmottamaan, kuka olen erillisenä muiden rooliodotuksista. Tajusin, etten ole tyytyväinen siihen, että elämä on juoksemista paikasta toiseen. Arvostan sitä, että on on aikaa ihmisille ja pysähtymiselle, eikä koko elämä ole aikataulutettua. Huomasin matkan jälkeen, että pystyn paremmin keskittymään hetkeen.

Katri koki, että oli myös tärkeää saada olla rehellinen muille kristityille siitä, mitä ajattelee.

– Pystyin rehellisesti sanomaan, että olen pihalla monista asioista enkä tiedä mihin uskon. Se oli todella vapauttavaa. En välttämättä saanut paljoa vastauksia, mutta sain ehkä paremman käsityksen siitä, mikä on ongelmana. Haluan löytää Jumalasta jotain uutta ja koskettavaa aikuisena ihmisenä.

Matkan varrella suurin osa kirkoista oli kiinni ja kaikki messut pidettiin espanjaksi, mutta toiseen kirkkokuntaan tutustuminen oli silti mielenkiintoista ja avartavaa.

– Tunsin muutamista paikoista, että tästä katoliset puhuvat, kun he puhuvat pyhistä paikoista. Niissä oli jotain erityistä. Santiago de Compostelan katedraalissa oli helppoa olla ja rukoilla. Myös kanadalaiselle kaverilleni, joka ei ollut kristitty, pyhiinvaeltajien messu oli merkityksellinen kokemus. Kävin myös ripittäytymässä – pappi oli vähän hämmentynyt kun en ollut katolilainen.

En välttämättä saanut paljoa vastauksia, mutta sain ehkä paremman käsityksen siitä, mikä on ongelmana.

Perillä he osallistuivat katedraalissa päivittäin pidettävään pyhiinvaeltajien messuun ja kävivät katsomassa pyhän Jaakobin hautaa.

– Vaikka en ajattele, että siellä on oikeasti opetuslapsi Jaakob, haudalla on silti arvoa. Se konkretisoi opetuslasten elämää. He olivat oikeita ihmisiä, joiden luut ovat oikeasti jossain.

Katri suosittelee vaellusta Santiago de Compostelaan muillekin lämpimästi.

– Ja lähtekää sinne yksin, sillä se tekee siitä vielä uniikimman kokemuksen.

Mitä mukaan vaellukselle?

• Rinkka. ”Sen pitää olla hyvä. Eikä saa olla liikaa tavaraa! Suositus kaikissa opaskirjoissa on 10 % omasta painosta. Se ei ehkä ole pienikokoisilla naisilla mahdollista, mutta korkeintaan 10 kiloa. Minulla oli 8–9 kg tavaraa, mutta olisin voinut vielä karsia kilon.”
• Makuupussi. ”Kesällä ohut kesäpussi käy, mutta nyt keväällä olin tyytyväinen että oli vähän lämpimämpi makuupussi.”
• Kävelysauvat. ”Ne auttavat ihan hirveästi, kun ei tarvitse tehdä kaikkea työtä jaloilla. Kaikki kaverini joilla ei ollut sauvoja mukana, kaipasivat niitä jossain vaiheessa.”
• Vaatetus. ”Mukaan riittää kaksi t-paitaa, mekko vapaa-aikaan ja nukkumista varten, yhdet shortsit, yhdet lämpimät housut, yhdet katkolahjehousut joita voi käyttää myös shortseina, fleecetakki, vedenpitävät ulkohousut ja takki sekä alusvaatteita (kolmet rintsikat, kolmet alushousut, kolme paria sukkia). Kannattaa miettiä lämpötiloja, mutta enempää kuin kolmia housuja ei tarvitse. Ota mukaan tekokuituvaatteita, jotka kuivuvat nopeasti. Minulla oli myös pipo ja hanskat mukana, niistä oli iloa.”
• Pyyhe. ”Kämppikseni neuvoi ostamaan kangaskaupasta vauvoille tarkoitettua harsokangasta pari metriä. Se on tosi kevyttä ja kuivuu nopeasti. Toki voi investoida myös 70 euroa kunnon retkeilypyyhkeeseen, mutta harso toimi hyvin.”
• Kengät. ”Yhdet kävelykengät ja sandaalit niiden lisäksi. Fiksu ottaa sandaalit, joihin saa sukat. Vaelluskenkien pitää olla kunnolla kävelty sisään.”
• Muuta. Kännykkä, rahaa (monessa paikassa maksetaan käteisellä), päiväkirja, opaskirja, pyhiinvaeltajan passi, taskulamppu tai otsalamppu, hygieniatarvikkeet, ensiaputarvikkeet, aurinkorasva, aurinkolasit, saippuapala käsipyykkiä varten. ”Kannattaa googlata muiden varustelistoja.”
• Ruokaa. ”Otin Suomesta pari proteiinipatukkaa ja muuten kannoin mukana kaupasta ostetut päivän ruoat. Kaksi puolen litran vesipulloa riitti hyvin, tosin oli viileämpi aika”.

¡Buen camino! Hyvää matkaa!