Energiajae: Antaisinko raskauteni Jumalan käsiin?

Sinä olet luonut minut sisintäni myöten, äitini kohdussa olet minut punonut. Minä olen ihme, suuri ihme, ja kiitän sinua siitä. Ihmeellisiä ovat sinun tekosi, minä tiedän sen. Minä olen saanut hahmoni näkymättömissä, muotoni kuin syvällä maan alla, mutta sinulta ei pieninkään luuni ole salassa. Sinun silmäsi näkivät minut jo idullani, sinun kirjaasi on kaikki kirjoitettu. (Ps. 139:13–16)

Viime syksynä istuin hengellisen viikonlopputapahtuman iltahartaudessa, kuuntelin musiikkia ja rukoilin mielessäni. Olin saanut vastikään tietää, että sisälläni kehittyy uusi pieni elämänalku, ja minulla oli huoli siitä, miten pikkuinen voi. En kuitenkaan uskaltanut jakaa huoltani muille, sillä halusin pitää raskauden vielä omana tietonani.

Kahden biisin välissä tilaisuudesta vastannut henkilö nousi penkistään, otti mikrofonin käteen ja luki ääneen ylläolevan raamatunkohdan. Tuntui, että Jumala halusi puhua sen kautta juuri minulle: hän tietää tarkkaan, mitä sisälläni tapahtuu, ja pitää huolta tuosta minulle vielä tuntemattomasta pikku ihmisestä.

Raskaus on opettanut antautumaan uudella tavalla Jumalan käsiin. Sisälläni on käynnissä yksi maailman ihmeellisimmistä ja tärkeimmistä prosesseista, mutten pysty itse kontrolloimaan sitä mitenkään. Voin lukea kirjoista, mitä kohdussa pitäisi tapahtua milläkin viikolla, mutten pysty tarkistamaan, että asiat todella etenevät kuten kuuluukin. Ennen kuin lapsen liikkeet ja potkut alkoivat tuntua, en edes voinut olla varma siitä, onko hän elossa.

Raamatussa puhutaan raskaudesta yllättävän paljon ja yllättävissä paikoissa. Luen näitä kohtia nyt aivan uusin silmin. Jobin kirjassa Jumala jopa kertoo pitävänsä huolta raskaana olevista eläimistä. Hän näyttää suuruutensa Jobille kuvailemalla yksityiskohtia luomastaan maailmasta, jota hän jatkuvasti hoivaa ja ylläpitää. Jumala kysyy Jobilta:

“Tiedätkö sinä, milloin vuorikauris vasoo, hoivaatko sinä synnyttävää peuraa? Tiedätkö sinä niiden oikean hetken, lasketko sinä, milloin kuukausien määrä täyttyy? Ne kyyristyvät maahan, synnyttävät poikasensa, ja kohta niiden tuska on ohi.” (Job 39:1–3)

Jos minä olen avuton vatsassani kasvavan vauvan suhteen, eläin on vielä kykenemättömämpi – eihän sillä ole ultraäänilaitteita, opaskirjoja eikä neuvolantätiä, joka mittaa verenpaineen, tarkistaa sikiön sydämenlyönnit ja vakuuttelee, että kaikki on hyvin. Silti eläimille syntyy pentuja, elämä jatkuu. Jumala on luonut ne – ja meidät – niin, että meillä on luonnostamme valmius kasvattaa uutta elämää sisällämme.

Onneksi on näin, sillä en minä osaisi itse luoda uutta elämää. En todellakaan tiedä, miten kahdesta toisensa kohtaavasta solusta muovataan miljoonien vaiheiden kautta täysin toimiva ihmisvauva. Miten on edes mahdollista, että sellainen ihme voi tapahtua minun sisälläni? Vielä hämmästyttävämpää on, että Jumala istuttaa tähän pieneen vauvaankin valmiudet olla eräänä päivänä tarjoamassa elämä uudelle ihmiselle.

Häkellyttävä on myös Jobin kirjan kohdan herättämä mielikuva Jumalasta seuraamassa yksittäisen metsäneläimen raskautta ja laskemassa poikasille sopivaa syntymäaikaa. Näin paljon hän rakastaa luomakuntaansa! Voisinko minäkin luottaa siihen, että Jumala pysyy koko ajan tarkasti perillä siitä, mitä kohdussani tapahtuu ja kuinka siellä voidaan?

Kaikki raskaudet eivät tietenkään pääty onnellisesti. En voi aivopestä itseäni ajattelemaan, että koska Jumala on kanssani, mikään ei voi mennä pieleen. Sairaudet ja onnettomuudet ovat todellisuutta, jota emme pysty pakenemaan. On kuitenkin lohduttavaa tietää, että Jumala on niidenkin koittaessa ajan tasalla tilanteesta. Hän ei päästä vanhempia eikä vauvaa silmistään missään vaiheessa, ja kuljettaa eräänä päivänä myös kuoleman rajan yli.

Energiajae-juttusarjassa kirjoittaja jakaa raamatunkohdan, joka on koskettanut, lohduttanut tai herättänyt oivalluksia. Katso muut sarjan jutut!

Haluaisitko jakaa sinulle merkityksellisen raamatunkohdan ja kertoa, mitä ajatuksia se on herättänyt tai millaisessa tilanteessa se on tullut sinulle tärkeäksi? Laita meille viestiä!