Kuva: Milja Laurila

Roosa auttaa lapsia klovnina

Roosa Hannikainen haluaa tuoda hymyn jokaisen lapsen kasvoille – niillekin, jotka eivät ole koskaan ennen nauraneet.

Roosa Hannikainen, 36, oli juuri kirjoittanut ylioppilaaksi Kallion lukiosta. Hän istui kotisohvalla äitinsä kanssa katsomassa dokumenttia sairaalaklovneista. Ensimmäistä kertaa hän kuuli, että klovnin työtä voi tehdä ammatikseen.

Samana päivänä Roosa otti yhteyttä dokumentissa olleen naiseen, kysyi missä tämä oli opiskellut ja ilmoittautui saman tien Kööpenhaminaan fyysisen teatterin kouluun.

Klovnina ei haittaa yhtään olla vähän eri mallinen tai muotoinen.

Roosa oli rakastanut esiintymistä pienestä pitäen.

– Niin kauan kuin muistan, halusin isona näyttelijäksi tai laulajaksi. Olin esiintymässä joka paikassa, kaikissa muskarin, päiväkodin ja koulun juhlissa. Katsoin myös pienestä pitäen isäni kanssa Chaplinia, Buster Keatonia ja Marxin veljeksiä, ja äidin kanssa kävimme teatterissa ja katsomassa miimikoita.

– Kun kuulin klovnin työstä, tuntui siltä, että palaset vain loksahtivat kohdalleen. Olin silloin alkanut hyväksyä sen, että minusta ei tulisi klassista näyttelijää.

Roosa oli hakenut Teatterikorkeakouluun, muttei päässyt sisään.

– Tiesin, että näyttelijän on vaikea lyödä läpi Suomessa, jos on yhtään erikoisemman näköinen. Tajusin, että ehkä minulla olisi annettavaa jossain muussa. Klovnina ei haittaa yhtään olla vähän eri mallinen tai muotoinen.

Entinen lapsisotilas nauroi ensimmäistä kertaa

Roosaa oli pitkään kiinnostanut myös ihmisten auttaminen. Hän oli pohtinut vaihtoehtona jonkinlaista järjestötyötä ihmisoikeuksien parissa, mutta yliopisto-opinnot eivät houkutelleet.

Opiskellessaan Tanskassa hän kuuli Klovnit ilman rajoja -järjestöstä, joka lähettää klovneja kriisikohteisiin ympäri maailmaa tuomaan hymyn sellaisten lasten huulille, jotka elivät todella vaikeissa olosuhteissa. Järjestön työssä yhdistyivät sirkustaide ja ihmisten auttaminen kehittyvissä maissa.

Valmistumisensa jälkeen vuonna 2006 Roosa lähti ruotsalaisen ystävänsä Åsan kanssa Ugandaan Ruotsin Klovnit ilman rajoja -järjestön kautta. He viettivät kaksi kuukautta esiintyen ja pitäen teatteripajoja entisille lapsisotilaille ilman mitään aiempaa kokemusta vastaavasta työstä.

Eihän klovniesitys elämän ongelmia ratkaise, mutta se tuo iloa lapsille, ja sekin on tärkeää.

– Oli siinä mukana nuoruuden hulluuttakin ja halua nähdä itse maailmaa. Mutta toisaalta halusin mennä sinne, missä apua tarvitaan eniten. Eihän klovniesitys elämän ongelmia ratkaise, mutta se tuo iloa lapsille, ja sekin on tärkeää.

– Erityisesti mieleen jäi yksi poika, josta meille kerrottiin, että hän ei ikinä nauranut eikä hymyillyt. Meidän esityksessämme hän nauroi ensimmäistä kertaa. Sen jälkeen pojan elämä muuttui, ja koulu alkoi sujumaan paremmin.

Suomeen palattuaan Roosa perusti Suomen Klovnit ilman rajoja -järjestön. Sen kautta Roosa on käynyt itse esiintymässä ja pitämässä teatterityöpajoja Nepalissa ja Venäjän Karjalassa. Muut klovnit ovat käyneet muun muassa Bosnia-Herzegovinassa, Romaniassa ja Kreikassa.

Muissa maissa esiintyessään Roosa on huomannut, että huumori on kansainvälistä eikä tarvitse yhteistä kieltä. Lapset ympäri maailmaa reagoivat hänen esitykseensä ihan samalla tavalla kuin suomalaiset lapset.

Onnistumisen ja epäilyksen hetkiä

Roosan klovninuran alku ei ollut helppo. Kööpenhaminasta palatessaan hän ei tiennyt, miten aloittaa ura Suomessa. Hän pääsi kuitenkin alkuun tarjoamalla itseään rohkeasti eri paikkoihin.

Kuva: Milja Laurila

Roosa on nyt tullut tutuksi suomalaisille lapsille Pikku Kakkosen Lilli Piinä. Ohjelmaan pääseminen sai hänen uransa lähtemään kunnolla käyntiin, ja sen jälkeen hän on ajoittain pystynyt elättämään itsensä kokonaan klovnin työllä. Roosa on esiintynyt erilaisissa tapahtumissa, juhlissa ja lasten syntymäpäivillä.

Suomessa ammattiklovneja on vain vähän, ja harva heistä elää pelkällä esiintymisellä. Roosa on ajoittain ollut töissä kahviloissa ja ravintoloissa. Vanhempien tuella oli suuri merkitys sille, että hän uskalsi valita ammatin, jossa elämä on taloudellisesti epävarmaa.

– Jos vanhempani olisivat vastustaneet valintaani, tälle uralle olisi ollut paljon vaikeampaa lähteä. He näkivät, että koulu oli minulle vaikeaa ja esiintyminen tosi tärkeää. He ovat auttaneet minua uskomaan siihen, että elämässä jotenkin aina pärjää. He ovat myös tukeneet minua taloudellisesti silloin, kun olen ollut tosi pahassa paikassa.

Silti joskus on ollut hetkiä, jolloin Roosa on epäillyt uravalintaansa.

– Klovneria on tosi vaikea laji. Silloin kun esitykset ovat menneet huonosti, olen miettinyt, miksi tätä teen ja haluanko oikeasti jatkaa. Niinä hetkinä olen ajatellut, että en osaa tätä, en ole tarpeeksi hyvä, että työ on taloudellisesti liian vaikeaa. Ne ovat kuitenkin olleet ohimeneviä hetkiä, koska intuitio siitä, että klovnin työ on minulle oikea juttu, on ollut niin vahva.

Terapeuttista naurua

Viime vuosina uutena projektina on ollut Entä jos…? -näytelmä, joka kertoo klovnerian keinoin pakko-oireiseeen häiriöön sairastumisesta ja avun etsimisestä mielenterveyspalveluiden sokkelossa. Näytelmää on esitetty etenkin mielenterveyskuntoutujille.

– Monet ovat tulleet kiittämään esityksestä ja kertoneet, että heille on ollut tosi tärkeää että yleensä vaietusta asiasta on puhuttu ääneen.

Jotkut katsojat ovat rohkaistuneet hakeutumaan avun pariin esityksen nähtyään, toiset saaneet helpotusta siitä, että eivät ole yksin sairautensa kanssa.

Roosa haluaa auttaa ihmisiä sillä, että he pääsevät nauramaan ongelmilleen.

Roosa haluaisi jatkaa mielenterveysaiheiden parissa jatkossakin ja auttaa ihmisiä sillä, että he pääsevät nauramaan ongelmilleen. Huumorin kautta voi puhua vaikeista aiheista ja tabuista, jotka ovat yhteiskunnassa vielä vaiettuja. Tällä hetkellä suunnitteilla on Entä jos…? -esityksen kääntäminen englanniksi ja sen esittäminen eri maissa.

Roosa neuvoo taiteilijan urasta haaveilevia luottamaan siihen, että jos tekee tarpeeksi töitä, se kantaa hedelmää.

– Vaikka ei pääsisi sisään hienoon kouluun, ei kannata luovuttaa. Taitoa tarvitaan, mutta tärkeää on myös luottaa itseensä ja omaan unelmaansa. Siihenkin täytyy valmistautua, että muita töitä on tehtävä välillä. Taiteilijana on silti mahdollista elättää itsensä.