Mikä saa tatuoimaan ihoon ristin tai raamatunlauseen? Pyysimme neljää naista kertomaan uskoon liittyvän tatuointinsa tarinan.
Annukka Saaristo
“Kun usko on heikko, tatuointini muistuttaa toivosta.”
”Pohdin juuri tämän tatuoinnin ottamista kymmenisen vuotta, sillä minusta oli hieno ajatus jättää ihoon jälki uskostani. Tatuointi on kuitenkin sen verran suuri päätös, etten tohtinut ottaa sitä saman tien idean tultua. Kymmenen vuotta oli sopivan pitkä aika pohtia, kun aihekaan ei vaihtunut. Lopulta varasin ajan ja kävelin liikkeeseen kuva mukana. Nyt minulla on oikeassa ranteessani kolmisen senttiä pitkä, alkuseurakunnan symbolinakin tunnettu kala. En ole katunut valintaani.
Tatuointiini liittyy monia ulottuvuuksia. Se kertoo uskostani minulle ominaisella tavalla. Risti on minulle hyvin vahva symboli, kun taas kala on minulle uskovia yhteen tuova merkki. Näen kala-symboliikassa myös häivähdyksiä Pietarista. Pietari kaikkine kieltämisineen ja hölmöilyineen oli Jeesukselle kovin rakas ja tärkeä. Hänestä myös kasvoi suuri hahmo kristinuskon levittäjänä. Jos Jeesus sai uskon avulla koulittua Pietarin kaltaisesta ihmisestä tuollaisen johtajan, minullakin on toivoa kulkea sitä polkua, joka minulle on annettu.
Usko ei lähde minusta, vaikka se on joskus heikompaa. Eikä tatuointi ihosta.
Ranteessa oleva tatuointi on myös konkreettinen muistutus minulle siitä, että Jumala on kalastanut myös minut joukkoonsa. Kun usko on heikko, tatuointini muistuttaa toivosta ja siitä mikä on tärkeää. Jumala on olemassa, Jeesus on minut pelastanut ja voin luottaa siihen vaikka en sitä aina ymmärrä. Usko ei lähde minusta, vaikka se on joskus heikompaa. Eikä tatuointi ihosta.
Jotkut ihmiset ovat kommentoineet tatuointiani. Nuorisotyötä tehdessäni valtaosalla nuorista oli siitä positiivista sanottavaa. Puhuimme paljon symboliikasta ja siitä, mitä tatuointi merkitsee minulle kristittynä. Äitini taas ei ollut mielissään, mutta se johtui lähinnä siitä, että ylipäänsä otin tatuoinnin.
Jonkin verran on tullut myös kommenttia siitä, voiko uskovalla olla tatuointi. Omani on kuitenkin niin pieni, että moni on ymmärtänyt valintani tai jättänyt kommentoimatta suoraan. Ranne on myös helppo peittää, jos olen menossa tilaisuuteen, johon tatuoinnit eivät sovi tai jossa ne ehkä koetaan ikäviksi. Yleisesti ottaen tatuoinnit alkavat olla niin yleinen asia, ettei yksittäinen pieni tatuointi herätä kovin paljon huomiota.”
Teksti: Julia Rautanen
Maria Albekoglu
“Tatuointi selässäni muistuttaa siitä, että joku on aina turvaamassa selustan.”
”Olin 16-vuotias, kun aloin haaveilla tatuoinnista. Koska tatuointia ei saa pois, halusin symbolin, johon voin sitoutua loppuelämäksi. Ristikuvion merkitys voi muuttua elämän varrella, mutta se tulee aina pysymään merkityksellisenä.
Otin tatuoinnin salaa vanhemmiltani väärennetyn lupalapun avulla. Se oli uhmakkain teko, mitä olin koskaan tehnyt. En kuitenkaan kotona osannut pitää salaisuutta. Onneksi vanhempani pitivät tatuoinnista.
Tatuoinnin suunnitteli veljeni minun ideastani. Olisin halunnut tatuoida selkääni vaikka koko psalmin 91, mutta tyylisyistä tiivistin sen yhteen lauseeseen. Tatuoinnissani lukee nepalin kielellä: ”Hän antaa enkeleilleen käskyn varjella sinua, mihin ikinä kuljet.” Tatuoinnin paikka selässäni kuvaa sitä, että elämässä voi kulkea vaarallisissakin paikoissa luottaen siihen, että joku turvaa aina selustan.
Olen syntynyt Nepalissa. Vanhempani olivat siellä lähetystyössä, mutta maalla ei ollut silloin minulle sen suurempaa merkitystä. En vielä tiennyt, että tulisin myöhemmin matkustamaan Nepaliin monta kertaa ja opettelemaan myös nepalin kielen. Olen ollut aikuisena kahdella pitkällä matkalla Nepalissa ja suunnitelmissa on mahdollisesti ensi vuonna matkustaa sinne taas uudestaan mieheni ja poikani kanssa.
Ristitatuointi oli hiljainen kapina, joka kertoi uskostani ilman, että siitä tarvitsi puhua ääneen.
Teininä olin paljon mukana aktivistiporukoissa, joissa uskonto oli joko tabu tai siihen suhtauduttiin kriittisesti. Ristitatuointi oli siellä hiljainen kapina, joka kertoi uskostani ilman, että siitä tarvitsi puhua ääneen. Tatuointi oli ja on edelleen myös viesti siitä, että minua voi lähestyä ja tulla keskustelemaan uskon asioista. Edelleen kadulla ja baareissa ihmiset tulevat välillä juttelemaan uskosta, ja teologina minulla on hyvät valmiudet heittäytyä keskusteluun erilaisten ihmisten kanssa.
Mieleenpainuvin kohtaaminen oli Nepalissa, jossa kaksi innokasta paikallista teinipoikaa bongasivat minut ravintolassa. He kertoivat olevansa luterilaisia, ja että heillä on Kathmandussa pieni luterilainen seurakunta. Heidän vanhempansa olivat hinduja, jotka eivät hyväksyneet poikiensa kapinointia perheensä uskontoa kohtaan.
Tämän ensimmäisen tatuointini jälkeen olen hankkinut vielä kolme lisää. Tämä on kuitenkin suosikkini, muilla ei ole minulle yhtä syvää merkitystä.”
Teksti: Meri Hannikainen
Malla
“Haluan julistaa, että selviän mistä vain Jumalani avulla.”
”Otin ensimmäisen tatuointini, koska ranteessa oleva tatuointi oli minusta cool. Halusin siihen jotain merkityksellistä, eli yhden Vanhassa testamentissa mainituista Jumalan nimistä. Valitsin kaikista monista nimistä sanat ’Adonai Tzevaot’ (Herra Sebaot eli ’sotajoukkojen Herra’), sillä halusin kertoa, että minun Jumalani on kaikkia henkivaltoja ylempänä – the Big Boss.
Myöhemmin sain kuulla eräältä juutalaiselta mieheltä, että sana ”tzevaot” tulee heprean sanasta zayin, joka tarkoittaa seitsemää. Todellisuudessa ”The Lord of hosts” on siis ”The Lord of seven” eli seitsemän Herra. Seitsemänhän tarkoittaa täydellisyyttä ja Jumalaa. Sitä voisi tutkia paljonkin, sillä Vanhassa testamentissa on paljon numerologiaa.
Toisessa tatuoinnissani lukee ”Ruach”. Sana liittyy luomiskertomukseen: Jumalan henki värisi tai hautoi tai liikkui vetten yllä. Jumalan henki on ollut minulle helluntaiseurakuntaan kuuluvana muutenkin tärkeä, ja halusin tuoda esiin, että tunnen ehkä elämän enemmän hengen kuin materiaalisen maailman kautta. Luomiskertomus on minulle merkityksellinen, sillä tein siihen liittyvän gradun valmistuessani Helsingin yliopistosta eksegetiikan laitokselta.
Jopa oma isäni, joka on vanhanajan helluntaisaarnaaja, sanoi, että ”tuon tatuoinnin minäkin hyväksyn.”
Minulle myös vesi ja uiminen ovat päivittäistä arkea ja rakastan vettä – joskus jopa sanoin, että olen vedenpalvoja. Ajatus, että maailma syntyi hengestä ja vedestä, on ihana. Tutkin mielelläni Lähi-idän luomiskertomuksia ja sitä, miten alkumerihirviö lyödään ja Jumala tuo kaaokseen rauhan. Ruach tarkoittaa myös ylipäänsä ihmisessä olevaa henkeä, jonka hän saa Jumalalta. Sekin on minulle merkityksellistä, sillä joka päivä kiitän Jumalaa siitä, että sydän vielä lyö ja olen elossa. Samalla Ruach-sana muistuttaa, että olen ikuinen henkiolento, joka ei ole sidottu vain tähän kehoon.
Adonai Tzevaot -tatuointini on saanut paljon huomiota. Olen yleensä kertonut, että koska olen opiskellut kymmenen vuotta Vanhan testamentin tutkimusta Helsingin yliopistolla, halusin tatuoida itseeni heprealaisen Jumalan nimen. Tosiasiassa kuitenkin tatuointi liittyy enemmän omaan sairastumiskokemukseeni, jonka seurauksena haluan julistaa, että selviän mistä vain Jumalani avulla. Jopa oma isäni, joka on vanhanajan helluntaisaarnaaja, sanoi, että ”tuon tatuoinnin minäkin hyväksyn.” Juutalainen mies, jonka mainitsin, sanoi: ”Tuota Jumalaa minäkin palvelen”. Se oli mukava kulttuurien kohtaaminen.
Ruach-tatuointiani on kommentoitu vähemmän. Eräs mies kysyi, tarkoittaako se jotain autoiluun tai motoristikulttuuriin liittyvää, mutta totesin, että ei nyt sentään.
Teksti ja kuva: Mari Eilola
Taru
“Tatuoin raamatunkohdan muistilapuksi itselleni.”
”Otin tatuoinnin syksyllä 2010. Tein silloin opinnäytetyötä ja kävin läpi elämässäni isoja asioita. Pohdin, mitä tulisin tekemään valmistumiseni jälkeen ja mihin töihin tulisin päätymään. Lisäksi prosessoin ihmissuhteissani tapahtuneita suuria muutoksia.
Tukeuduin silloin usein Jumalan huolenpidosta kertovaan ”kukat ja linnut” -raamatunkohtaan (Matt. 6:25-34) ja siitä muodostui minulle tärkeä voimalause. Olin jo pitkään miettinyt, että haluaisin ottaa tatuoinnin, mutta en ollut vielä keksinyt, millaisen. Mieleeni muotoutui ajatus, että haluaisin tatuoida kyseisen kohdan ikään kuin muistilapuksi itselleni. Ei mennyt kauaakaan, kun lähdin toteuttamaan ideaa. Sanat ovat antaneet paljon voimaa, enkä ole katunut tatuointia päivääkään!
En usko Jumalan pistävän pahakseen tatuointeja.
Tatuointi on herättänyt jonkin verran keskustelua. Suurin osa kommenteista on ollut positiivisia, mutta joitakin vastahakoisiakin olen saanut. Eräs vanha rouva perusteli kielteistä kommenttiaan Raamatun avulla, ettei ihoa saisi koristella mitenkään. Myös toinen vanhempi henkilö kommentoi kriittisesti. Hänen ajatuksensa kuitenkin hieman heltyivät, kun kerroin hänelle tatuoinnin merkityksestä minulle.
Tatuointi on ollut hyvä keskustelunavaaja lasten ja nuorten kanssa. Etenkin rippikoulussa, kun Raamattu alkaa tulla tutummaksi nuorille, he bongaavat usein tatuointini ja kysyvät sen merkitystä. En koskaan kerro sitä heille suoraan, vaan kehotan heitä itse etsimään kohdan Raamatusta. Usein he tekevätkin niin ja monet ovat kommentoineet, että kohta on heistäkin lohdullinen.
Muistan myös erään nuoremman lapsen kanssa käydyn keskustelun, josta jäi hyvä mieli. Tällä ADHD-pojalla oli hieman karannut mopo käsistä leirillä ja olin hänen kanssaan laiturilla rauhoittumassa. Poika oli rauhaton, mutta äärimmäisen fiksu ja pohtiva. Hän katsoi tatuointiani ja kysyi, mitä mieltä Jumala on tatskoista. Hämmennyin hieman ja vastasin, etten usko Jumalan pistävän pahakseen tatuointeja. Poika pohdiskeli asiaa ja sanoi: ”Niin joo. Ja ainakaan jos ne ei oo mitään pahoja ja rumia kuvia. Ja toi sun oma ei ainakaan oo.”
Teksti: Milla Turunen
