Kuvat: Kahvila Blossom

Unelma kahvilasta toteutui Jumalan aikataulussa

Matkalla kahvilayrittäjäksi Päivi Kaikkonen oppi antamaan unelmansa Jumalan käsiin. Hän uskoo, että Jumala on suvereeni ajoituksissaan, vaikka unelman toteutumisessa kestäisi kauan.

Helsingin Punavuoressa sijaitsevan kahvila Blossomin nimi kuvaa aikaa, jolloin ihminen pääsee odottamisen jälkeen käsiksi unelmiinsa. Nimi puhutteli kahvilayrittäjä Päivi Kaikkosta, sillä hänen tiensä oman kahvilan perustamiseen oli mutkainen. Unelman toteutumisen odottaminen on opettanut Päiviä luottamaan Jumalaan myös silloin, kun Jumalan suunnitelmat ovat eronneet hänen omista suunnitelmistaan.

Blossomin kaunis sisustus kutsuu tulijoita viettämään pientä keidashetkeä kahvikupin äärelle. Vaaleat värit ja rustiikkiset yksityiskohdat tekevät avaran salin viihtyisäksi. Päivi oli jo ennen Blossomin perustamista suunnitellut monet kerrat mielessään sisustusta kahvilalleen. Hän oli aina tiennyt perustavansa kahvilan ja unelmoinut paikasta, josta ihmiset voisivat lähteä hieman onnellisempana kuin ovat sinne tulleet.

Kahvilan perustamiseen tarjoutui yllättäen tilaisuus kaksi vuotta sitten, kun Päivin tuttu kertoi, että Agricolan kirkolle kaivattaisiin kahvilayrittäjää. Aluksi Päivi etsi sopivaa yrityskumppania avukseen, mutta sai pian rauhan ja uskalluksen ryhtyä toimeen yksin. Nyt Blossom toimii Agricolan kirkon tiloissa omana erillisenä yrityksenä.

Haasteet voivat kääntyä voimavaraksi

Blossom on konkreettinen osoitus siitä, että Jumala on uskollinen ja luotettava, vaikka joskus hänen suunnitelmiaan olisi vaikea ymmärtää.

Ennen Blossomin perustamista Päivi oli hakeutunut töihin kahvilaan oppiakseen alasta, mutta joutui pian jäämään sivuun selkäongelmien vuoksi. Toipuminen selän hermokivuista kesti kaksi ja puoli vuotta.

– Olin monta kertaa tilanteessa, jossa jouduin vain odottamaan, enkä tiennyt, mihin olen menossa. Usein on vaan ollut pakko luottaa, Päivi kertoo.

– Menetin jossain vaiheessa jopa uskoni Jumalaan. Ajattelin, ettei Jumala voi olla hyvä, jos minä joudun koko ajan vain odottamaan ja olemaan ilman niitä asioita, joita kaipaan elämääni.

Oman elämänsä kautta Päivi on oppinut, että Jumala usein johdattaa ihmistä erilaisia reittejä pitkin kuin ihminen itse valitsisi.

– Tie unelman toteuttamiseen voi näyttää Jumalan silmissä todella erilaiselta kuin omissa silmissäsi. Kannattaa päästää mahdollisimman paljon irti siitä, miten asioiden pitäisi sinun mielestäsi tapahtua. Omalla kohdallani kaikki on mennyt eri reittejä kuin ajattelin, mutta Jumalalla on ollut suunnitelma, Päivi kertoo.

Ihanasti usein juuri ne asiat, jotka ovat olleet kipeimpiä, ovatkin niitä, joista voi ammentaa sitten kun pääsee toteuttamaan unelmaansa.

– Monesti Jumala johdattaa meidät haastaviinkin tilanteisiin, jotta me olisimme valmiita myöhemmin toteuttamaan unelmiamme. Ihanasti usein juuri ne asiat, jotka ovat olleet kipeimpiä, ovatkin niitä, joista voi ammentaa sitten kun pääsee toteuttamaan unelmaansa. Jumala muokkaa ja eheyttää meidän sydämiämme niiden mutkien kautta, joita me emme haluaisi.

Päivi rohkaisee siis luottamaan myös silloin, kun joudut ihmettelemään, miksi olet joutunut vaikeaan tilanteeseen. Voi olla että juuri sen tilanteen kautta saat ne eväät, joita tarvitset. Unelmia ja niiden toteuttamiseen liittyviä hankaluuksia voikin verrata esimerkiksi vehnänjyvään, jonka täytyy kuolla.

– Jumala istuttaa meidät siemenenä maahan ja multiin. Kun siemen on maassa, maa voi näyttää tyhjältä ja kuolleelta. Mutta mieti, mitä kaikkea maan alla tapahtukaan. Siellä, missä minä en näe yhtään mitään, Jumalalla voikin olla jo paljon. Minä en vain tiedä, mitä kaikkia siemeniä siellä on jo odottamassa, Päivi sanoo.

Kun unelma muuttuu arjeksi

Päivi uskoo, että Jumala on luonut jokaiseen ihmiseen unelmia ja kommunikoi ihmiselle niiden kautta. Ne peilaavat sitä, minkälaisia asioita kukin ihminen on kutsuttu tekemään, mitä tehdessään hän on onnellinen ja mikä saa hänen sydämensä syttymään.

Unelmat ovat jotakin kaikkein sisintä meissä, ja ne on luotu syystä. Siksi Päivi haluaa rohkaista muita unelmoimaan, myös suurista asioista. Unelmoida kannattaa myös silloin, kun unelmat eivät näytä inhimillisillä silmillä katsottuna suoraviivaisilta ja järkeviltä.

– On surullista, jos ihminen elää liikaa järkisyiden kautta ja esimerkiksi tekee työtä, jossa hän ei kuitenkaan ole omimmillaan, Päivi sanoo.

Vaikka Päivi on unelmoinut kahvilasta, hän ei ole alun perin kouluttautunut alalle, vaan on lähinnä elämän, äidin sekä mummun opettama kahvilanpitäjä. Päivi tosin haki alan töihin nähdäkseen, onko hänen kahvilaunelmansa vain romanttinen haave vai oikeasti innostava kutsumus.

Ihmiselle, joka haluaa kulkea kohti omaa unelmaansa, hän antaakin neuvoksi ottaa selvää, mitä oman unelman toteuttaminen ja eläminen merkitsisi käytännössä. Päivi on Blossomin myötä oppinut, että unelman todeksi eläminen on, paitsi ihanaa, myös työntäyteistä ja arkista.

– Blossom on ollut minulle monella tavalla haastava projekti. Vaikka yksi unelmani on toteutunut, olen edelleen sama keskeneräinen minä ja saan oppia luottamaan Jumalaan yhä enemmän ja enemmän.

– Yritystä pyörittäessäni olen opetellut, miten elää käytännössä niin, että teen asioita yhdessä Jumalan kanssa. Olen saanut nähdä, että Pyhä Henki on paras yrityskumppani. Unelmat eivät ole vain helppoja, mutta Jumala auttaa meitä kaikessa.

Päivi kehottaa myös rukoilemaan ja kuuntelemaan Jumalaa.

– Kannattaa olla avoin sille, että Jumalalla voi olla myös muita suunnitelmia. Asioita kannattaa punnita Jumalan kanssa avoimesti. “Tapahtukoon sinun tahtosi” on hyvä rukous.

Unelmointia pitkällä tähtäimellä

Päivi on saanut jo puolentoista vuoden ajan elää todeksi unelmaansa kahvilayrittäjänä. Blossomin ohella hänellä on kuitenkin muita pitkäaikaisia unelmia, joiden toteutumista hän vielä odottaa. Blossomin toteutuminen on vahvistanut entisestään Päivin luottamusta Jumalaan suhteessa hänen muihinkin unelmiinsa.

– Tällä hetkellä suurimmat unelmani liittyvät perheeseen sekä yhteisöelämään, jossa yhdistyisivät musiikki, taide ja ruoka. Unelmoin yhteisöstä, jossa ihmiset saisivat löytää Isän, eheytyä ja vapautua. Vaikka odotus on ollut pitkä, yli 15 vuotta, uskon, että Jumalalla on sitäkin paremmat suunnitelmat. Hän myös tietää sopivan aikataulun unelmieni toteutumiseen.

– Kun mietin unelmiani, en usko, että unelmoin ainoastaan itselleni. Unelmat voivat olla sukupolvien mittaisia ja ne voivat kantaa hedelmää vielä pitkään minun jälkeenikin. Tällainen näkökulma tuo syvyyttä unelmiin ja antaa lohtua odotusprosessiin, Päivi sanoo.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *