Sana-lehdessä oli taannoin pieni takasivun juttu, jossa ohjeistettiin ”uuden elämän alkuun”. Artikkelissa kehotettiin tekemään lista sadasta asiasta, jotka haluaa tehdä tämän vuoden aikana. Inspiroituneena kaivoin saman tien esiin ruutupaperin ja aloin kirjoittaa.
Koska vuosi on niin lyhyt aika, päätin heti alussa laajentaa listani mahtipontisesti sadaksi asiaksi, jotka haluan saavuttaa koko elämäni aikana. Listaa tehdessäni tajusin kolme asiaa.
1. Haaveilu ei olekaan niin helppoa
Kevyt päiväunelmointi sujuu helposti, mutta konkreettisten tavoitteiden määrittely on yllättävän hankalaa. Listasin iloisesti noin kolmekymmentä haavetta, mutta sitten ideat loppuivat. Hämmennyin. Tässäkö tämä nyt olikin? Koko maailma on avoinna, ja minä keksin vaivaiset 32 unelmaa? Jatkoin kuitenkin sinnikkäästi miettimistä, niin kuin Sanan jutussa käskettiin.
Kun listaa jatkoi, ajatukset alkoivat vapautua. Listaa ei tarvitse koskaan näyttää kenellekään, joten voi haaveilla vaikka Miss Universumin tittelistä tai Nobelin palkinnosta ihan rauhassa. Minulla mukaan tuli koko ajan lennokkaampia unelmia, sellaisia joita ei ole viitsinyt edes sanoa ääneen. Haluan opetella japania! Haluan tehdä dokumenttielokuvan! Haluan suunnitella vaatemalliston!
Paperille kirjoitettuna niitä alkoi kuitenkin miettiä tosissaan. Olisiko tämä oikeasti mahdollista? Mitä minun pitäisi tehdä, jotta tämä unelma toteutuu? Olenko menossa elämässäni oikeaan suuntaan?
2. Elämä on unelmia täynnä sinkkunakin
Jostain syystä olen aiemmin kuvitellut, että kaikki tulevaisuuden haaveeni vaativat toteutuakseen parisuhteen. Se paljastui kuitenkin harhaluuloksi. Oli yllättävää huomata, että kymmenistä unelmista itse asiassa vain kolmeen tarvitaan mies kaveriksi. Niistäkin vain naimisiinmenossa ja perheen perustamisessa puoliso on jossain määrin pakollinen – Linnan juhlissa seuralainen on pelkästään mukava lisä.
Paperille kirjoitettuna unelmia alkoi miettiä tosissaan. Olisiko tämä oikeasti mahdollista? Mitä minun pitäisi tehdä, jotta tämä toteutuu?
Tavoitteiden saavuttaminen ja mielenkiintoisen elämän eläminen ei ole siis parisuhdestatuksesta kiinni. Matkustaa voi perheen ja ystävien kanssa, asunnon voi ostaa itsekseenkin ja romaanin kirjoittaminen sujuu joka tapauksessa parhaiten omassa rauhassa. Parisuhde on tähän kaikkeen vain lisäbonus.
3. Kannattaa sijoittaa elämyksiin eikä tavaraan
Tätä kirjoittaessani olen keksinyt listalleni jo viisikymmentäyksi asiaa. Usein sanotaan, että parhaat asiat ovat ilmaisia. Monet minun haaveistani vaativat kyllä rahaa toteutuakseen, mutta suurin osa tavoittelemisen arvoisista asioista näyttää olevan aineettomia elämyksiä tavaran sijaan.
Maallinen omaisuus lisää varmasti onnellisuutta tiettyyn pisteeseen saakka, mutta elämänmittaiseksi haaveeksi sen haalimisesta ei ole. Paljon mieluummin etsin elämyksiä ja kokemuksia: juhlia ystävien kanssa, herkullisia ruokalajeja, reissuja ympäri maailmaa, uusia harrastuksia ja taitoja. Niitä osaa ehkä elämän ehtoopuolellakin arvostaa enemmän kuin sitä tuliterää televisiota tai parin tonnin luksuslaukkua.
Haaveilu on kaiken kaikkiaan mukavaa puuhaa, ja konkreettisen listan tekeminen selventää omia ajatuksia. Tiedän nyt itsekin paremmin, mihin suuntaan tallustan tulevaisuudessa. Kunhan saan listan täyteen, seuraavana tavoitteena on saada rasti ruutuun jokaisen haaveen kohdalle.
Pystytkö sinä keksimään sata asiaa omalle listallesi?