Istuin bussissa vastakkain kaksivuotiaan poikani kanssa. Käsilaukkuni oli jäänyt pojan vieressä olevalle tyhjälle istuimelle ja hän kietoi laukun hihnan käsivartensa ympärille. ”Minun laukku” hän sanoi ja katsoa napitti silmiini.
Olemme käyneet monet keskustelut äidin käsilaukusta. Sitä ei saa aukaista ilman lupaa eikä sen sisältöön koskea. Mutta kun se on niin kiinnostava, että kaksivuotiaan itsehillintä ei riitä tottelemaan. Viimeksi poika ehti levittää laukun koko sisällön meidän sängylle. Miten menikään sanonta siitä, että kun lapsi on hiljaa…? Niinpä on parempi pitää laukku pienten käsien ulottumattomissa.
Bussissa laukku oli ihan lähellä, mutta lähellä oli myös äiti. Hetken päästä poika käski: ”Äiti, mene pois.”
Voi, miten nauratti pienen ihmisen logiikka. Jos äiti häipyisi, olisi laukku aarteineen täysin hänen nautittavissaan. Äidin läsnäolo muistutti liikaa kiellosta, esti avaamasta laukkua.
Olen huomannut vanhemmaksi tullessani, miten Raamatun opetukset tulevat aivan uudella tavalla eläväksi oman lapsen kautta. Lapsen käytös on niin – tyypillistä lasta. Oman lapsen riippuvaisuus vanhemmasta herättää huomaamaan oman riippuvaisuuden Jumalasta, toisaalta lapsen uhmaa seuratessa voi omasta sydämestä paljastua samankaltaista kapinointia Taivaan Isää kohtaan.
Lapsen uhmaa seuratessa voi omasta sydämestä paljastua samankaltaista kapinointia Taivaan Isää kohtaan.
Poikani toivomus siitä, että lähtisin pois vahtimasta hänen käytöstään toi mieleeni ateismin perusajatuksen: Jumalaa ei ole olemassa. Olisikohan niin, että kun on löytynyt jotain kiehtovaa, jonka Jumala kieltää, vastauksena on kieltää koko Jumala. Kun ei ole Jumalaa, ei ole kiellettyjä hedelmiäkään: kaikkea saa tehdä.
Kuuluisien uusateistien kirjoituksissa toistuu yksi yllättävä teema: vapaa seksi. Ateistisen maailmankatsomuksen takana eivät usein ole pelkästään tieteelliset ja älylliset syyt, vaan myös se, että uskonto rajoittaa ihmisten seksuaalisuutta. Kun ei ole rajoja asettavaa Jumalaa, ei tarvitse rajoitella seksuaalisuuttaankaan millään tavalla. Jumalattomasti elävä saa itse päättää mitä, milloin, kenen kanssa.
Kun paratiisin käärme eli Saatana lähestyi ensimmäisen kerran naista, hänen tarkoituksenaan oli herättää epäilyä Jumalan Sanaa kohtaan. Siksi hän aloittikin puheensa kysymyksellä ”Onko Jumala todellakin sanonut?”
Sama lause kalvaa meitä vielä nykyaikanakin. Onko Hän todellakin sanonut näin? Jos emme ymmärrä käskyn taustalla olevaa rakkautta, se voi tuntua täysin kohtuuttomalta. Usein Hän pyytää meitä tekemään vaikeita asioita. Antamaan anteeksi. Rakastamaan vihollisiamme. Palvelemaan toisia. Maksamaan paha hyvällä. Odottamaan avioliittoon saakka. Uhraamaan oman mukavuutemme, aikamme, rahamme, elämämme.
Jumalan Sanojen äärellä voi nousta ajatus: “Tämä on liian vaikeaa! Mahdotonta. En pysty tähän. Ei kai Jumala, joka rakastaa minua, voisi pyytää minulta tätä?” Vaikealta näyttävän käskyn kanssa painiskellessa voi olla helpompaa hylätä käskyn antaja, selittää Hänet olemattomiin, vapautuen samalla vastuusta noudattaa Kirjoituksia. Et ole olemassa, ei minun tarvitse totella!
Jumalalla on kokemusta hylätyksi tulemisesta: ”Minut, elävän veden lähteen he ovat hyljänneet, ja ovat hakanneet itselleen vesisäiliöitä, särkyviä säiliöitä, jotka eivät vettä pidä.” (Jeremia 2:13)
Hylätessään Jumalan ihminen hylkää sen ainoan, joka voi tyydyttää elämän janon. Ateismin perusajatus ei ole vedenpitävä; se vuotaa ja valskaa ja jättää janoiseksi. Käskyjä ja niiden antajaa paetessa taakse jäävät myös sadat lupaukset, myös lupaus ikuisesta janonsammuttajasta, Jeesuksesta.
Hyväksyessään kaiken ateisti kieltää sen ainoan, joka hyväksyy hänet täydellisesti.
Mutta heittäytyessään hyväksytyksi saakin huomata, että Jumalan rajaton rakkaus saa omassa sydämessä heräämään uudenlaisen intohimon. Intohimon rakastaa takaisin täydestä sydämestä, voimasta ja mielestä. Rakkaudessa kylpiessä saa halun elää elämäänsä sisältäkin päin puhtaana. Kohtuuttomat käskyt muuttuvat lapsenomaiseksi luottamukseksi siihen, että Taivaallisen Isän kanssa rakkaus ja rajat eivät sulje toisiaan pois, vaan vahvistavat toisiaan.
