Innostu Raamatun naisista!

Ruut-lehdessä käynnistyy maaliskuussa juttusarja, jossa syvennytään Raamatun naisten tarinoihin. Nyt kerromme, miksi muidenkin kuin vannoutuneiden raamattupiiriläisten kannattaa kiinnostua aiheesta. Kurkkaa myös aiheeseen liittyvät kirjavinkit jutun lopusta!

Raamatun henkilöistä muistetaan usein suuria tekoja tehneet miehet. Naisista tiedetään Eeva ja Jeesuksen äiti Maria, mutta siihen se usein jääkin. Kuitenkin Mooseksen ja Aabrahamin kaltaisten suurmiestenkin tarinoista löytyy kiinnostavia naishahmoja, joilla on tärkeä rooli tapahtumien kulussa.

Raamattu on itse asiassa aikaansa edellä naisten kuvaamisessa. Tuon ajan historiankirjoituksessa ei yleensä juurikaan kerrottu naisten kohtaloista, eihän heitä pidetty aktiivisina toimijoina, vaan miesten omaisuutena. Siksi on huikeaa, että nainen on jopa pääosassa monessa Raamatun kertomuksessa. Myös Jeesuksen sukuluettelossa on mainittu useita naisia, vaikka sukulinjat virallisesti etenivätkin isästä poikaan.

Naisten asiat ovat Jumalalle tärkeitä

Naislukija voi toki samaistua Raamatussa niin mies- kuin naishahmoihin. Raamatun naisten tarinoissa on kuitenkin paljon sellaista, mikä naisena koskettaa erityisesti.

– Suosittelen Raamatun naishahmoihin tutustumista, sillä silloin huomaa, että naisten asiat ovat Jumalalle tärkeitä, sanoo Marja Ripatti, joka innostui aiheesta gradututkimuksensa myötä.

Teologiaa opiskellut Marja alkoi piirtää Raamatun naisia ja tutkia heidän elämäänsä. Tuotoksista syntyi omakustannekirja “Kaunis kuin kuu”. Prosessin aikana hän huomasi, että Raamatun naisten persoonat ja tarinat voivat avata uusia ajatuksia esimerkiksi elämän kriisitilanteissa.

Raamatun naisten tarinat voivat avata uusia ajatuksia esimerkiksi elämän kriisitilanteissa.

– Lähtökohtani on ollut löytää heistä sellaisia puolia, jotka voimauttavat minua, ja varmasti muitakin. Esimerkiksi Batseban hahmo voi auttaa, jos elämässäsi on ollut syntiä ja tarvitset ikään kuin uuden alun ja armon. Minua puhuttelee myös kertomus samarialaisesta naisesta Sykarin kaivolla. Se voi tuoda apua ihmisille, jotka eivät koe olevansa elämässä kovin onnistuneita tai arvostettuja.

Marja kannustaa peilaamaan Raamatun naisten tarinoita nykyaikaan ja pohtimaan, millaisista naisista olisi tänä päivänä kysymys.

– Esterin hahmo voi puhutella esimerkiksi business-naista, jolla on poikkeuksellinen kutsumus. Esterin kutsumus oli suuri, ja siihen sisältyi myös suuria vaaroja, jotka hän tiedosti.

Marja Ripatti on saanut taiteeseensa inspiraatiota Raamatusta.

Mitä Raamatun naiset tunsivat ja kokivat?

Naiset Jumalan käytössä -juttusarjassamme eri kirjoittajat syventyvät vuorotellen yhden Raamatun naisen tarinaan pohtien muun muassa sitä, mitä nainen tunsi ja mikä sai hänet toimimaan kuten hän toimi. Mitähän Jumala haluaa sanoa meille tämän naisen tarinan kautta?

Juttusarjan valmistelu on auttanut myös meitä Ruut-lehden toimittajia näkemään Raamatun naiset uudessa valossa.

– Jumala käytti naisia keskeisissä rooleissa, vaikkei heillä siihen aikaan ollut juuri minkäänlaisia oikeuksia. Sekin ajatus minua kutkuttaa, että Raamatusta löytyy monta romanttista rakkaustarinaa, vaikka sen ajan avioliitot yleensä pohjautuivat suunniteltuihin sopimuksiin, sanoo Ruut-lehden toimittaja Minna Porkola.

Jumala käytti naisia keskeisissä rooleissa, vaikkei heillä siihen aikaan ollut juuri minkäänlaisia oikeuksia.

Sarjan ensimmäisen jutun kirjoittaja Maria Turner kertoo etsivänsä Raamatusta vastauksia kysymyksiinsä naiseudesta ja naisen rooleista.

– Raamatun naisten elämänkohtalot ja valinnat kiinnostavat, ja myös vääriä valintoja tehneiden naisten elämät ovat mielenkiintoisia. Heidän kohtaamansa tilanteet ovat yllättävän samankaltaisia tämän päivän haasteiden kanssa, vaikka välillämme on satoja ja tuhansia vuosia, Maria sanoo.

– Hienointa on nähdä Jumalan huolenpito naisia kohtaan: emme ole kakkosluokkaa tai virheitä naiseudessamme.

Kirjojen kautta syvemmälle Raamatun naisten elämiin

Nykypäivän suomalaisnaisen elinympäristö ja arki poikkeavat hurjasti siitä vuosituhansien takaisesta Lähi-idästä, johon Raamatun tapahtumat sijoittuvat. Joskus kulttuurierot vaikeuttavat Raamatun kertomusten syvällistä ymmärtämistä.

Kokosimme alle listaa kirjoista, jotka ovat avartaneet ymmärrystämme Raamatun naisten elämistä. Mukana on niin tietoteoksia kuin romaanejakin. Tartu näihin, jos haluat sukeltaa syvemmälle siihen, millaista Raamatusta tuttujen naisten elämä on luultavasti ollut!

Kirjoja Raamatun naisista:

  • Maija Nyman: Naisia kaivolla (Karas-Sana, 2009). Lämmin ja oivaltava kirja johdattaa kohtaamaan Raamatun naisia, eläytymään heidän tarinoihinsa ja löytämään yhteyksiä nykynaisen elämään.
  • Anita Diamant: Punainen teltta (Tammi 1999). Raamattuun pohjautuva romaani auttaa eläytymään siihen, miltä Jaakobin perheen naisten Raakelin, Lean ja tytär Dinan elämä on tuntunut. Kirjan pohjalta on tehty myös tv-minisarja, The Red Tent.
  • Mailis Janatuinen: Nainen ja hänen miehensä (Perussanoma, uud. 2015). Kirjaan on koottu kuvauksia Raamatun naishenkilöistä. Elämäntarinoiden kautta pohditaan naisen asemaa ja tehtävää sekä sitä, miten Jeesus ja Paavali suhtautuivat naisiin.
  • Francine Rivers: Lineage of Grace (Tyndale House Publishers, Inc, 2009). Viiden romaanin sarja kertoo Jeesuksen sukuluettelossa mainittujen naisten tarinat mukaansatempaavalla tavalla. Sarjaan kuuluvat kirjat Unveiled: Tamar, Unashamed: Rahab, Unshaken: Ruth, Unspoken: Bathsheba ja Unafraid: Mary.
  • Francine Rivers: Vapauttava rakkaus (Perussanoma, 2016). 1800-luvun Kaliforniaan sijoittuva romaaniversio Raamatun Hoosean ja Gomerin tarinasta.
  • Serafim Seppälä: Elämän äiti (Maahenki, 2010). Laaja tietoteos Neitsyt Mariasta käsittelee syvällisesti Kristuksen äidin roolia varhaisen kristikunnan piirissä.
  • Liz Curtis Higgs: Bad Girls of the Bible And What We Can Learn from Them (WaterBrook Press, 1999). Kirja sukeltaa pahojen, kohtalokkaita virheitä tehneiden ja erehtyneiden, mutta anteeksiannettujen Raamatun naisten kertomuksiin.
  • Ahola, Antikainen ja Salmesvuori (toim.): Eevan tie alttarille (Edita, 2002). Teologian tutkijat ja professorit kirjoittavat naisten historiasta aktiivisina toimijoina kirkossa. Ensimmäiset luvut kertovat Raamatun naisista, sitten siirrytään naisiin kirkkohistoriassa ja kuvataan naisten tietä papeiksi luterilaisessa kirkossa.

2 Comments

  • Hei!
    Minua kiinostaa kovasti Raamatun naiset,heidän elämänsä ja tapansa. Ajatuksenani on pitää pieni esitelmä aiheesta
    hengellisen ”soluryhmän” naisille, naistenpäivän merkeissä.
    voinko tilata Ruutlehden?
    Kirjaluettelossa on joitakin ennestään tuttuja kirjoja, mutta uskon tuon ylläolevan perustella, että teillä olisi
    myös tuoreempia näkökulmia Raamatun naisista.

    • Hei Pirkko! Ruut on verkkolehti, eli se ilmestyy juttu kerrallaan täällä nettisivuilla. Paperiversiota ei siis ole, vaan kaikki jutut ovat täällä ilmaiseksi luettavissa. Raamatun naisiin liittyvät juttumme löytyvät koottuna tämän linkin takaa: http://ruutlehti.fi/avainsana/naiset-raamatussa/ Vinkkaa ihmeessä Ruut-lehdestä myös soluryhmällesi!

Comments are closed.