Joulu – monenlaisten tunteiden juhla

Valmistaudumme viettämään lapsiperhejoulua. Kävimme miehen kanssa ajoissa lahjaostoksilla ja paketoimista odottaa neljän lapsen kokoinen kasa lahjoja. Piparkakkujen leipomisen jälkeen pyykkikoneessa pyörii sokerikuorrutteisia pikku paitoja. Lapset kiljahtelevat innoissaan, kun tuon esiin joulukoristelaatikon ja he löytävät tutut koristeet vuoden tauon jälkeen. Esikoinen pysähtyi makuuhuoneen koristellun lipaston ääreen. ”Ihana”, hän huokaisi onnellisena.

Meidän joulussamme on kotoisia, perinteisiä ja hiukan myös kiireisiä tunteita. Nautin lasten joulunodotuksesta. He saavat minut puuhaamaan joulua. ”Äiti, ommellaan joulukoristeita, äiti leivotaan, äiti kuunnellaan Joulutarinaa!” Ehdinkö kaiken, mitä suunnittelin jouluumme kuuluvan?

Samaan aikaan saan terveisiä vuosien takaiselta tuttavalta. ”Tarkoitukseni oli kirjoittaa teille vähän pitempi kirje… mutta nyt tämä vaihtui suru-uutiseen.” Rakas aviomies muutti taivaan kotiin sairauden jälkeen. Joulun tunnelmat ovat nyt surun reunustamia. Perhe kokoontuu yhteen ilman isää ja isoisää, juhlan sijasta järjestellään hautajaisia.

Suruaikaa viettävän joulussa on kaipausta ja itkua. Ensimmäinen joulu, kun rakas läheinen puuttuu joukosta, on raskas.

Sitten on niitä, jotka viettävät joulua yksin, syystä tai toisesta. Toisille se on ihana mahdollisuus tehdä juuri sitä, mistä itse nauttii: saa syödä lempiherkkuja, lähteä lenkille milloin haluaa ja viettää joulupäivä kirjaa lukien. Toiset kärsivät yksinäisestä joulusta: ei sen näin pitänyt mennä.

Tarjolla on riemu, jonka lähde ei ole ulkonaisissa puitteissa. Riemu tulee Hänestä itsestään: maailmaan on saapunut ainoa hyvä syy olla onnellinen.

Joulun tuloa tekee joskus mieli hidastaa: en ehdi! Tai jopa estää: en halua.

Eräs Raamatun profeetoista, Habakuk, kirjoittaa vaikeiden aikojen keskeltä kansalle: “Sillä ei viikunapuu kukoista, eikä viiniköynnöksessä ole rypäleitä: öljypuun sato pettää, eivätkä pellot tuota syötävää. Lampaat ovat kadonneet tarhasta, eikä ole karjaa vajoissa. Mutta minä riemuitsen Herrassa, iloitsen autuuteni Jumalassa. Herra, Herra on minun voimani.”

On jouluja, jolloin notkuvien pöytien ja iloisen hälinän sijasta kotona on tyhjää ja hiljaista. On juhlia, joissa runsaasti on vain puutetta. Puutetta ihmissuhteista, terveydestä, toimeentulosta, ihan vain jokapäiväisestä leivästä.

Mitä tarjottavaa on joulun Herralla? Tarjolla on riemu, jonka lähde ei ole ulkonaisissa puitteissa. Riemu tulee Hänestä itsestään: maailmaan on saapunut ainoa hyvä syy olla onnellinen.

Meiltä ei vaadita reippautta, kiltteyttä ja odotusten täyttämistä. Perheenäidin jouluilo ei tule täydellisesti suunnitellusta päivästä siistissä kodissa hyvin käyttäytyvien lasten parissa. Ilo pulppuaa vapaudesta olla vajavainen. Joku muu on jo täyttänyt täydellisyyden vaateet.

Sureva saa kutsua luokseen kaiken lohdutuksen Jumalan. Surun huuhtoessa yli lohdutus kuiskii: ”Jouluna maailman yöhön saapui aamunkoitto.” Saa olla voimaton ja apua tarvitseva. Joku muu on luvannut olla voimani.

Yksinäisen ei tarvitse uskotella itselleen joulun olevan vain yksi päivä muiden joukossa, jotta selviäisi omassa seurassaan. Kutsu joulun Herran juhlapöytään on aina voimassa, eikä sinne odoteta meiltä mitään. Pitää tulla tyhjin käsin.

Ensimmäinen joulu oli Jumalan suunnittelema eikä siitä puuttunut mitään. Maailmaan saapui suuri ilo, vapaus ja valkeus. Kaikki tänäänkin vain huokauksen päässä.