Maria – nainen Jeesuksen jalkojen juuressa

Naiset Jumalan käytössä -juttusarja esittelee tällä kertaa Raamatun naisista Marian, puuhakkaan Martan vetäytyvän siskon. Mitä hyvää Marian osassa oli? Eivätkö vieraanvaraisuus ja palveleminen olekaan tärkeitä?

“Tuo tullessais, vie mennessäis”, opetettiin kun olin lapsi. Suomalainen naisihanne on puuhakas ja ehtiväinen: Hyvä nainen ei koskaan kulje tyhjin käsin. Hän pitää kodin kunnossa ja pöydän koreana, mutta ei koreile itse. Eikä häntä löydä toimettomana, sillä joutavina hetkinä käsillä on aina neule tai muu työ.

Hyvä nainen on Martta, sehän käy ilmi jo naisten kotitalousosaamista ja yhteiskunnallista vaikuttamista tukevan järjestön nimestä. Juuri siksi mietin Mariaa. Sitä Martan sisarta, jonka toimettomuuteen Luukkaan evankeliumissa toivotaan Jumalan Pojankin puuttuvan.

Eikä Marian valintoja pidä kummallisina ja moitittavina ainoastaan hänen puuhakas siskonsa. Matteuksen evankeliumissa kerrotaan naisesta, joka valuttaa Jeesuksen päälle kallista tuoksuöljyä. Johannes nimeää tuhlailevaisen naisen Mariaksi ja hänelle tuhahtelevat opetuslapsetkin: Millaista haaskausta! Öljyhän olisi voitu myydä hyvään hintaan ja antaa rahat köyhille!

Jeesus ensimmäisellä sijalla

Minkälainen nainen tämä paheksuttu Maria oikein oli? Selvästikään hän ei nähnyt ihmisten tarpeita samalla tavalla kuin sisarensa, tai sitten hän ei välittänyt niistä. Myöskään arvotavaran vaihtaminen rahaksi ei käynyt Marian mielessä – ehkä hän ei tullut ajatelleeksi, että sillä voitaisiin avustaa köyhiä. Oliko Maria yksinkertainen ja osaamaton tai kykenemätön välittämään ja rakastamaan?

Näyttää siltä, että Maria oli kyllä täynnä rakkautta, mutta suuntasi sen ensisijaisesti Jeesukseen. Tarttuessaan narduspulloon hän ei harmitellut hintaa, vaan valutti kyselemättä tuoksuvan öljyn rakkaimpansa päälle.

Ehkä Maria näki todellisuuden paljaampana kuin muut, niin, että hänen edessään ei ollut vain hyvä ystävä ja tärkeä vieras, vaan kalleinta, mitä maa koskaan on päällään kantanut: Kaikkivaltias Jumala. Silloin arvokkaan tuoksuöljyn valuttaminen ei olisikaan ollut huoletonta typeryyttä, vaan suurinta viisautta.

Sisäinen aktiivisuus ei ole yhtä näkyvää kuin ulkoinen, ja siksi se jää helposti näkyvän toimeliaisuuden jalkoihin.

Mitä Maria Jeesuksesta ajattelikin, hänellä tuntui riittävän silmiä ja korvia vain tälle. Martan palvellessa vieraita tuskastumiseen asti, Maria istui tyynenä Jeesuksen jalkojen juuressa ja kuunteli opettajaansa. Silloinkin, kun Martan ja Marian veli Lasarus oli kuollut, tärkeintä Marialle oli Jeesuksen kutsu. “Kuullessaan sen Maria heti nousi ja lähti Jeesuksen luo” ja jälleen vaipui tämän jalkoihin.

Siinä missä Martan toimeliaisuus keskittyi ulkoiseen, Marialla se painottui vahvasti sisäiseen. Jos Paavalin ruumis-vertausta on uskominen, kumpikin on yhtä tärkeää: Martta edusti kenties seurakunnan ehtiväisiä käsiä ja jalkoja, Maria kuulostelevaa mieltä ja sydäntä. Sisäinen aktiivisuus ei vain ole yhtä näkyvää kuin ulkoinen, ja siksi se jää helposti näkyvän toimeliaisuuden jalkoihin: Kädet ja jalat alkavat väsyessään valittaa, että kaikki jää heidän tehtäväkseen.

Monta tapaa rakastaa

Jeesuksen ja Marian välisistä keskusteluista Raamattu ei kerro. Sen sijaan tiedetään, mitä Jeesus sanoi Mariaan hermostuneille ihmisille: “Miksi te pahoitatte naisen mielen?” “Anna hänen olla” ja “Maria on valinnut hyvän osan eikä sitä oteta häneltä pois”.

Mutta mitä hyvää Marian osassa oikein oli? Eikö olekaan tärkeää olla vieraanvarainen, avata kotiaan ja sydäntään selälleen? Entäpä ne köyhät? Eikö hyvillä teoilla ja lähimmäisen rakastamisella ole merkitystä?

Arvelen, että kysymyksenasettelu on väärä. Ehkä oleellista ei olekaan kysyä, onko lähimmäisenrakkaus tai hyvän tekeminen tärkeää, vaan mikä kaikki on rakkautta ja hyvää. Huomauttaahan Jeesuskin Marian tuhlaavaisuutta moittiville opetuslapsille: “Hän teki minulle hyvän teon.”

Jospa rakkaus ja hyvät teot voivat olla myös jotain muuta kuin Martan malli, kunkin ihmisen ja hänen persoonansa näköisiä.

Kenties lähimmäisenrakkaus ei tartukaan joka toimeen eikä hyvän tekeminen näyttäydy aina samanlaisena. Jospa rakkaus ja hyvät teot voivat olla myös jotain muuta kuin Martan malli, kunkin ihmisen ja hänen persoonansa näköisiä.

Itse olen joutunut paljon pohtimaan oikeanlaista ja vääränlaista rakkautta, kun olen yrittänyt sovittautua puuhakkaaseen, ehtiväiseen muottiin ja väsynyt siinä. Olenko väärä, sopimaton kristityksi ja naiseksi, kun minulla ei ole kahvinkaatamisen armolahjaa vaan hiljaisuutta janoava sydän? Olen aina tarvinnut aikaa ja tilaa itselleni ja ajatuksilleni, halunnut pikemminkin tarkastella ja pohtia kuin touhuta ja huolehtia.

Tunnen syyllisyyttä siitä, etten ole ehtivä ja aikaansaava, ulospäinsuuntautunut ja osallistuva. Peilaan itseäni muista naisista ja palvelevien käsien ihanteesta, petyn ja taakoitun riittämättömyydestäni. Kyllä minäkin tahtoisin olla se puuhakas sisar, joka organisoi keräyksen ja majoittaa kodittoman, osallistuu yhteiskunnalliseen keskusteluun ja leipoo myyjäispöydät kukkuroilleen, pyyhkii kakkapyllyt ja räkäiset nenät ja tuoksuu pullalta. Kukapa ei haluaisi olla hyvä ihminen?

Minulla on sama mahdollisuus kuin hänelläkin: kääntyä koko itselläni Jeesukseen.

Mutta onko ihminen paha tai huono siksi, että hän on temperamentiltaan erilainen kuin vallitseva ihanne? Eikö jokaisella ole lupa ajatella olevansa ihme, suuri ihme, jonka Luoja on jo äidin kohdussa punonut?

Ehkä Marialla on sanottavaa minulle ja kaltaisilleni. Pelkästään olemisen tavallaan hän viestii, ettei kyseenalaista itseään. Hän palvelee Jeesusta sillä, mitä on, sellaisena kuin on. Nykytermein sanottuna hän saattaisi olla erityisherkkä, mutta luulen, että määritelmät eivät Mariaa kiinnostaisi. Hän varmaankin ihmettelisi, miksi ylipäänsä pohdin yhtä Mariaa, kun minulla on sama mahdollisuus kuin hänelläkin: kääntyä koko itselläni Jeesukseen.

Kutsu hiljaiseen sydämen rukoukseen

Koskettavinta Marian tarinassa on Jeesuksen suhtautuminen tähän “turhanpäiväiseen” naiseen, joka ei näyttänyt kovasti hyödyttävän yhteisöään. Siinä, missä muut huomasivat vain tuhlattua aikaa ja rahaa, kenties jopa laiskuutta ja typeryyttä, Jeesus näki antautuneen sydämen ja antoi Marian viipyä lähellään. Marian läheisyys näyttää merkinneen myös Jeesukselle paljon, sillä naisen itku liikutti Jeesuksenkin itkemään.

Entä jos nykyäänkin meillä tehokkuuteen yltämättömillä on sama sydämen kutsu kuin Marialla? Huomaan, että maailman tuskan ja kipeyden edessä en useinkaan osaa toimia, vaan putoan polvilleni. Rukouksessa löydän aina itseni kokoisen paikan, oman ääneni ja Jumalani äänen. Siinä itken maailman itkuja ja nauran sen nauruja, kannan jokaista vastaantulijaa siunauksen hellässä ja lujassa sylissä. Sydämeni on avara rakkaudesta, kevyt ja raskas yhtä aikaa, sillä ollessani lähellä Häntä, jota eniten rakastan, olen myös lähellä jokaista ihmistä ja hänen kipujaan.

Jeesus ei vaatinut Mariaa olemaan toisenlainen, eikä sitä näyttänyt vaativan Maria itsekään.

Saattaa olla, että tänä julkisuuskuvaa ruokkivan hyvän tekemisen, suurten ja näkyvien tempauksien sekä käskevien rukouksien aikana Marian hiljainen levollisuus jopa ärsyttää. Eikö siinä naisessa ole yhtään potkua? Jeesus ei kuitenkaan vaatinut Mariaa olemaan toisenlainen, eikä sitä näyttänyt vaativan Maria itsekään. Ympäristön paineista huolimatta hän piti prioriteettinsa selkeinä: Hänen paikkansa oli Jeesuksen jalkojen juuressa.

Ehkä osa, jonka Maria oli valinnut oli hyvä siksi, että hän valitsi rakastaa Jeesusta omana itsenään: esiintymättä kenellekään, vaatimatta samaa toisilta, välineellistämättä rakkauttaan. Hän vain katsoi Jeesukseen ja rakasti.

4 Comments

  • ”…Marian hiljainen levollisuus jopa ärsyttää. Eikö siinä naisessa ole yhtään potkua?”
    Itse asiassa, Maria tarinan voi lukea toisinkin, tavalla jossa todella on potkua. Että Maria oikeastaan teki todella uhkarohkean yltiopäisen radikaalin ja näkyvän tempauksen, josta puhuttiin taatusti vielä pitkään ja joka vaaransi Marian koko elämän.
    Jos kiinnostaa vähän erilainen tulkinta, jonka Lähi-idän tapojen tuntija Kenneth E. Bailey antaa, niin kirjoitin siitä omassa blogissani:

    http://linnunratakirkkonikattona.blogspot.fi/2016/08/betanialainen-skandaali.html

    • Tosi kiinnostava näkökulma, kiitos! Ajattelen, että vaikka Marian toimintaa tarkastelisi vain nykykontekstissa, se oli joka tapauksessa rohkeaa. Hän valitsi itse mitä teki, piti keskeisempänä Jeesuksen rakastamista kuin odotuksia, roolituksia tai huomautuksia. On helppo ajatella hiljaisuuteen vetäytyminen ”potkuttomuutena”, vaikka se voi olla hyvinkin väkevä valinta. Jos vielä katsoo Marian toimintaa Baileyn tavoin, korostuu entistä enemmän Marian sisäinen vahvuus ja rakkaus Jeesukseen, jonka vuoksi hän oli valmis riskeeraamaan paljon.

  • Suosittelen Baileyn kirjaa! Antaa monelle muullekin tutulle raamatunkertomukselle uudenlaisia (tai oikeammin vanhanaikaisia) tulkintoja. Ravistaa miettimään, onko ihmisoikeuksissa, kuten vaikkapa sukupuolten tasa-arvossa päästy jo niin pitkälle, niin itsestäänselvästi olemassaolevaksi asiaksi, ettemme osaa nähdä, kuinka hurjia Jeesuksen ja muidenkin Raamatun henkilöiden tempaukset omassa ajassaan olivat.
    Ja painotammeko jo liiankin kanssa hiljaisuuden, rauhansäilyttämisen ja sopuisuuden mentaliteettia? Onko kristinusko menettänyt sellaista terää, jota siinä vielä Raamatun aikana oli, rohkeaa ja hurjaa riskinottokykyä, joka ravisteli tapoja uusiutumaan ja ajoi muutosta (ja sai monet loukkaantumaan)?
    On kiva lukea erilaisia tulkintoja samoista tarinoista, ja miettiä mitä tarpeita minkäkinlainen painotus palvelee. Tätä Baileyn tulkintaa verrattuna pehmeämpään nykytulkintaan voi ainakin miettiä, onko meillä jo kaikki niin hyvin mallillaan, että mieluummin näemme Raamatunkin esimerkkien kehoittavan enemmän hiljaisuuteen ja passiivisuuteen, kuin reippaan repäiseviin kannanottoihin vallitsevia vääryyksiä vastaan?
    Joka tapauksessa Marian tarina on kiinnostava, ja käsittää paljon ulottuvuuksia. Mitähän kaikkea siitä vielä löytyisi, kun kävisi todella ruotimaan?

  • Kiitos Hanna-Kaisa! Olipa ravitsevaa tekstiä, hiljaisuutta kaipaavan kotiäidin arkeen 😌

Comments are closed.