Pitääkö sotkuista kotia hävetä?

Muutama päivä sitten katselin kotiani vierailijan silmin. Miltä täällä oikein näyttää?

Etupihan kukkaköynnöksessä roikkuu henkari. Kodinhoitohuoneessa puhtaat ja likaiset pyykit sekoittuvat toisiinsa. Olohuoneen lattiaa peittää lelujen, murujen ja vaatteiden kerrostuma.

Toisin sanoen: täällä on sotkuista. Paljon sotkuisempaa kuin tahtoisin.

Kyllähän minä yritän. Imuroin, kun paljaisiin jalkoihin tarttuvat murut alkavat ällöttää.

Kannan pyykkiä edestakaisin. Täytän ja puran tiskikonetta aina kun ehdin. Työ ei vain koskaan tunnu tuottavan tulosta. Käännän selkäni, ja lelut ovat taas lattialla. Poistun keittiöstä, ja tiskipöytä on tulvahtanut täyteen puurolautasia, joihin puuro on kivettynyt kiinni. Suljen silmäni, ja hiekka valuu ulkoa olohuoneen lattialle.

Aina toisinaan vierailen lapsiperheiden kodeissa, joissa on siistiä. Lattialla voi kävellä kompastumatta, eikä mikään homehdu tiskipöydällä. Ehkä on perheitä, joissa energiaa on enemmän ja tavaraa vähemmän. Yrityksistäni huolimatta en vain ole keksinyt, miten se on mahdollista.

Tuntuu epäreilulta, että siisteyden ylläpitäminen vaatii koko perheeltä valtaosan valveillaoloajasta. Ja että se on aina pois lapsilta ja mieheltä – ja minulta.

Minä kaipaisin siisteyttä. Rentoudun kunnolla vasta siistissä tilassa. Kun meitä oli kaksi, siisteys oli vielä mahdollista. Ehkä siksi nyt lapsiperheaikana sotkuisuus on ahdistanut minua kohtuuttomasti. On ollut aikoja, kun en ole halunnut kutsua ihmisiä kylään, ellen ehdi siivota ensin. Tai kun en ole halunnut ottaa valokuvia kotoa ennen kuin suurimmat kasat on piilotettu.

Tuntuu epäreilulta, että siisteyden ylläpitäminen vaatii koko perheeltä valtaosan valveillaoloajasta. Ja että se on aina pois lapsilta ja mieheltä – ja minulta.

Sitten kuulin evankeliumin. Se tuli kuvan muodossa, jonka joku oli jakanut Facebookissa:

siivouskolmio

Helpotus tuntui päästä rintalastaan asti. En olekaan tämän kanssa aivan yksin! Jos joku tekee tällaisia kuvia nettiin, täytyy tän olla ihan yleinen ongelma, ajattelin. Ehkä kaikki muut kodit eivät olekaan aina siistejä. Ehkä minussa ei olekaan mitään vikaa, kun meillä on tällaista.

Olen tämän jälkeen miettinyt paljon siisteyttä. Miksi niin monet meistä hakevat sitä vimmaisesti?

Ehkä se on sitä, ettei halua vaikuttaa ihmiseltä, joka ei hallitse elämäänsä. Tai ehkä se on sitä, että jokin mielen sisäisessä maailmassa on sekaisin, ja tuntuu helpommalta siivota ulkoista maailmaa.

Tai ehkä se on sitä, että haluaa pystyä kaikkeen. Siistiin kotiin, puhtaisiin lapsiin, pestyihin hiuksiin, järjestettyyn elämään, hyvään mieleen – eikä pysty. Niin kuin mieheni vauvalle pari päivää sitten selitti: Äitiä ahdistaa, kun se ei ole Jumala.

Tai sitten se on jotain muuta. Joka tapauksessa: jos hävettää kutsua ihmisiä kylään sotkuun, on jokin pielessä, todennäköisesti pään sisällä. Saahan sitä siivota vieraita varten, mutta ei sotkua tarvitse hävetä. Olisi itse asiassa ystävällistä kutsua ihmisiä sekamelskaan – silloin hekin voisivat nähdä, että tällaista tämä on meillä kaikilla.

Olisi itse asiassa ystävällistä kutsua ihmisiä sekamelskaan – silloin hekin voisivat nähdä, että tällaista tämä on meillä kaikilla.

Ehkä siisteyttä tavoitellaan niin kovin, koska pelottaa, mitä muut ihmiset ajattelevat. Pelottaa olla avoimesti oma itsensä, näyttää elämänsä kaaos – samalla tavalla kuin pelottaa sanoa ääneen mitä ajattelee, tulla näkyväksi. Ehkä lopulta kyse on hyväksynnän kaipuusta. Kelpaanko? Sotkuineni kaikkineni.

Luulen, että riskin ottaminen on tärkeää. Kun kulissit murtuvat, todellinen pääsee esiin. Miten terapeuttista onkaan se, että joku tulee tähän sotkuun – ja viihtyy! Miten terapeuttista onkaan näyttää oma itsensä ja tulla hyväksytyksi.

Kyllä minä siisteyttä yhä arvostan. En kuitenkaan voi vaatia sitä kaikilta ympärilläni. Lapselleni siisteys ei vielä merkitse yhtään mitään (paitsi sitä, että leluja on vaikeampi käyttää, kun ne on taas piilotettu johonkin). Ei hänelle jää lapsuusmuistoja siitä, että kotona oli aina niin ihanan siistiä – tai Herra häntä ainakin siltä varjelkoon.

On asioita, jotka ovat siisteyttä paljon tärkeämpiä. Mielenterveys ja lapset, esimerkiksi.

Minä en ole Jumala. Kaikki ei ole minulla hallussa. Tässä kaoottisessa kodissa voi kuitenkin olla hyvää elämää. Nykyisin siivoan jonkun nurkan ja asetun katselemaan sitä, jos kaipaan harmoniaa. Muuten siivoan normaaliin tahtiin ja hyväksyn sen, ettei se kestä. Siinä välillä noukin lattialta sekamelskasta kirjoja, asetun sohvalle, pyydän esikoista kainaloon ja yritän keskittyä siihen, mikä on tärkeämpää.

Ai niin. On minulla itse asiassa pomminvarma vinkki siihenkin, miten koti saadaan pysyvästi siistiksi. Se menee näin:

1) Istu tietokoneelle. Ota mukava asento.
2) Luo uusi kansio.
3) Anna kansiolle nimeksi “Kodin sotkut ja pölyt.”
4) Klikkaa kansiota hiiren oikealla näppäimellä.
5) Valitse valikosta “Poista kansio.”
6) Ponnahdusikkuna kysyy: “Haluatko poistaa Kodin sotkut ja pölyt lopullisesti?”
7) Vastaa kyllä.
8) Nosta jalat pöydälle, ota kuppi kahvia ja nauti elämästä.

20 Comments

  • IHANAA!!! Muillakin samaa puntarointia, todella allekirjoitan mistä tässä kirjoitat. Ja tuon tietokoneen kansiotyhjennyksen voisi vaikka ottaa käyttöön

  • Kiitos Kaisa, tää oli mahtava kirjoitus!!! Nauroin ja itkin yhtä aikaa tolle lopulle 🙂

  • Vaikuttaa tosi tarpeeseen tulevalta lehdeltä. Tunnistan itseni totaalisesti 😉

  • Kiitos tästä! Ihanaa kuulla, että muutkin kamppailee asian kanssa 🙂

  • Hei! Itse pidän kodin siistinä jokaisen teon jälkeen. Voin siis valita kaikki kolme! Matis & Liisi ovat valtuutettu myös siivoamaan, joten sotkua ei tule! Ihana kirioitus, totta jos on ongelmia!

  • No oli kyllä ajatukset niinkuin omasta päästäni! 🙂
    Tuo juuri että rentoutuu vasta siistissä tilassa.
    Mutta meilläkin tavaraa on saatu talo täyteen ja niitä ei vaan saa siististi mihinkään. Itse en kuitenkaan ole mikään himosiivooja, enkä oikeen osaa siivota silleen vähän kerrallaan. Mulla menee sitten siivoukseen koko päivä kun joka paikka repsottaa ja kokoajan löytyy uusia kohteita ja kaappeja joita pitäis järjestää. Ja ne tekemättömät työt jotenkin vaan kalvaa hermoja tuola alitajunnassa ja siksipä varmaan ei pääsekkään siihen autuaaseen rentoon tilaan! 😀

  • Vaikuttaa että kirjoittajalla on huono itsetunto. Kun vertailee omaa kotia toisten kotiin ja miettii että niillä on varmasti jotain pielessä, joilla on siisti koti..

    Itse olen kodista, jossa oli aina siistiä, vaikka oli monta lasta. Mutta syliä saimme äidiltä harvoin. Itse olen kamppaillut kodin siisteys asioiden kanssa paljonkin silloin, kun itsetuntoni oli nollissa. Nyt pikkuhiljaa kun rakennan itsetuntoani vahvemmaksi, tajuan, että jotkut käyttävät voimavarojaan eri tavalla. Minulle sotkuisa koti on yhtä kuin masennus. Ne ruokkivat toisiaaan. Kun voin hyvin, myös koti on siisti. Ja tällöin minulla on aikaa myös lapsille. Silloin minulla on enemmän voimavaroja tehdä kaikkea. Minulla ei silloin mene aika sen pohtimiseen: ”miksi täällä on niin sotkuista ja miksi en riitä..” Vaan kun mielenterveys on hyvä, koti tulee siivottua siinä sivussa ja pihakin ja lapsetkin saavat hyväntuulisen, energisen ja hyvinvoivan äidin. Minulla siis on useampi lapsi… vauva-aikana siivoaminen on välillä hankalaa, kun on väsynyt ym.

    Ajattelen, että oma äitini oli väsynyt ja kenties masentunut kun olin lapsi. Kodista hän huolehti, mutta ei jaksanut pitää meitä lähellä. Ajattelen, että ihminen, joka vertailee, tuntee huonommuutta jatkuvasti, miettii mitä muut aattelee jne, ei voi oikein hyvin.

    Tunnistan itseni tästä. Mutta nyt olen onneksi menossa siihen parempaan olotilaan, jossa kukin taaplaa tyylillään, eikä tarvitse miettiä itseä eikä toisia. Voi pitää kotia siistinä, lapsia tyytyväisinä ja kokea silti olevansa vahva, pystyvä yms. Meillä auttaa sekin, että opetamme lapsemmekin huolehtimaan kodin yhteisestä siisteydestä. Se siis helpottaa kummasti, kun melkein koululaiset keräävätkin jo itse lelunsa ja pikkusisarustenkin lelut…

  • Itku tuli lukiessa ja on tullut jo monta kertaa kotona viimeksi viime viikolla ja ajattelin että mä Tuun hulluksi tämän sekamelskan keskellä. Välillä olo on kuin kodinhoitajalla. Oli tosi helpottavaa lukea tämä teksti kiitos ja kumarrus ! Viime perjantaina myös jätin siivoamatta ja luin kirjaa lasten kanssa oli sen arvoista vaikka tiskit jäi altaaseen.

  • Kiitos, tätä varmasti moni on itsekseen ajatellut!

    Tai näin muistelen itsekin ajatelleni, kun pikkulapsivaihe oli käynnissä. Sitten luin, että se ylläpidetty siisteystaso on sitä mitä lapset myöhemmin kasvettuaan haluavat itsensäkin ympärille ja sain jälleen ahdistuksen aikaan. Luultavasti olisin ollut riittävä äiti, vaikka olisin osannut tosiaan hellittää siisteysvaatimuksista!

    Mutta toisaalta näin jälkikäteen kiitän itseäni myös siitä, että tulin halunneeksi sitä siisteyttä ja järjestystä ja luoneeksi varsin varhain systeemit ja käytännöt, jotka sen ylläpitämistä helpottivat. Lapsukaisetkin opetin heti alusta asti miten tulee siivota ja huolehtia tavarat paikoilleen. Ja jo siinä 5-6-vuoden paikkeilla näin minulla oli lapsia, jotka sen kummemmin miettimättä olivat omaksuneet, että rutiineihin kuuluu myös tavaroiden paikoilleen laittaminen ja kotityöpäivät. Se alkuvaiheen panostus, jossa kulkee lapsen perässä ja opettaa tätä siisteyskäsitystä (vahtii, että kädet tulee pestyä aina kun tulee vessasta eikä vain joka toinen kerta jne), alkaa tuottaa tulosta ja lopulta siivoajia on yhtä monta kuin on sotkijaakin.

    5-6-vuotiaan huoneet vielä imuroin ja pyyhin pölyt ja vaihdoin lakanat, mutta kerroin, että perjantaisin äiti tulee imurin kanssa ja lattialla olevat lelut voivat mennä sinne pölynimuriin… ei niitä sitten siellä ollut, edes legoja. Aina jos alkoi tuntua, ettei jokin homma toimi, niin yleensä ongelma oli siinä, etten vain ollut suunnitellut sitä riittävän hyvin… Vaikkapa legot, jotka lojuivat joka puolella, koko ajan ja jotta yhden palan saattoi löytää oli lapsen kipatta kaikki legot lattialle… noh tähän löytyi ratkaisu järjestämällä riittävästi pöytätasotilaa, joka on koko ajan aktiivisesti ”Lego Cityn” käytössä ja jonka alla vetolaatikoita on niin monta pientä kappaletta, että legot voi lajitella värin/muodon/tms. ominaisuuden mukaan jokaisen pienen palan omaansa. Kauhea työ tehdä sitä lajittelua… mutta vain ensimmäisellä kerralla, kun opettaa sen lapsillekin, että näin tässä toimitaan.

    Ei se sitä tarkoita, että aina ja koko ajan oli pölyt poissa ja kengät ojennuksessa ja tosiaan mitä luultavimmin vähän vähemmälläkin olisi pärjännyt! Eikä minua ole stressannut vierailla sotkuisissa kodeissa… mutta se alun panostus, noh… se alkaa tuottaa tulosta, kun sen vain jaksaa vetää läpi kunnolla! Samalla tavalla kuin aivan kaiken kanssa siinä alkuvaiheissa (pottaopinnot, unirytmit, ruokarytmit, päiväkotiharjoittelut,kavereiden kanssa leikkimiset, sisarusten kanssa toimimiset, neuvottelutaidot jne), joutuu näkemään paljon vaivaa, (okei älyttömästi vaivaa), mutta mitä enemmän siinä alussa asti panostaa, sitä nopeammin ja vaivattomammin ne sitten alkavat sujua… ja kantavat jopa yli murrosiän. Se suhde, jonka on jaksanut luoda lapseen alussa, olla saatavilla esimerkiksi, on käyttökelpoista perustaa vielä sitten murrosiässäkin. Tämä siivousasia on vähän samanlainen.

    Lähinnä, jos haaveissa on, että joku päivä siellä kotona olisi siistiä ja kaikki perheenjäsenet osallistuisivat siivoukseen… niin aivan ei kannata tuudittautua siihen, että sen voi sitten ”opettaa lapsille myöhemminkin”. Tai ehkä tiedättekin murkkutalouksia, joissa vain äiti raataa ja siivoaa eikä edelleenkään kukaan muu tee mitään… no näin sen ei tarvitse mennä. Tietysti, jos itsekin viihtyy boheemimmassa kodissa ja oppii rentoutumaan sotkuissa eikä vaadi sitten myöhemminkään sitä siisteyttä, niin silloinhan se ei haittaa.

    En nyt tarkoittanut ahdistaa ja kritisoida sinänsä hyvää pointtia, että elämässä on jotain tärkeämpääkin kuin ne leivän murut jalkapohjissa, mutta koska tässäkin tulee tehneeksi valintoja, joilla on vaikutusta muuhunkin kuin mielen rauhaan juuri nyt… joka tulee näkymään myös tulevaisuudessa siellä kotona, niin on ehkä hyvä tiedostaa ja miettiä onko se valinta sellainen, ettei kuitenkin odota kiihkeästi milloin tilanne muuttuu… vai onko valmis sitten elämään pysyvämmin siellä murujen keskellä, kun myöhemminkään ei kukaan niitä imuroi, jollet itse sitä ole tehnyt.

    • No, huoli pois! Minun kotonani oli aina siistiä ja äiti vaati säännöllisesti myös oman huoneeni siivousta ja järjestelyä. Näin aikuisena voin todeta ettei oppi uponnut. Eiköhän tämä toimi toiseenkin suuntaan: sotkukodin lapsi voi olla aikuisena siisti.

  • koti pysyy siistinä jos opettaa tenavat noukkimaan lelut laatikkoihin leikin jälkeen, ja myös laittamaa likaiset vaatteet suoraan pesulaatikkoon. Eikä se ole raskasta.
    Ihmettelen vaan miksi tietokone, ja pelit nykyään vie monta tuntia aikaa, ja jos pitää kodin siistinä kestää 30 min joka ilta noukkia lelut ja muut tavarat pois näkyvistä. Sen jälkeen ei tarvitse hävetä jos joku käy yllättämässä vierailullaan. On pakko organisoida tehtövät ja prioritoida, mikä asia on tärkeää juuri sillä hetkellä. Koti on koko perheen oma koti, ja jokainen siistii paikait ja noukkii vaatteensa, pesuun tai kaapeihin.
    Tämä ei kestä koko päivää..

  • Sehän siinä, kun entisaikaan naisella oli aikaa koko päivä juosta kotitöiden perässä, nykyään kun käydään muissa töissä kotiin jää helposti aikaa se pari tuntia. Ja kun pitää ehtiä kuskata lapsia harrastuksiin,tehdä ruuat, ja ylläpitää koti, niin kaikkea ei vaa ehdi.

  • En ole kanssasi täysin samaa mieltä. Itse ainakin lapsena häpesin sitä että kotimme oli epäjärjestyksessä, epäsiisti ja tavarat kaaoksessa. Kotona mahtui kyllä kulkemaan eikä ollut ”aivan hirveän likaista” nin että likaisuus olisi ällöttänyt tai ei olisi ilennyt kulkea sisällä ilman kenkiä, vaan pelkästään epäsiisti, liikaa tavaraa ja tavarat miten sattuu.

    Ei ollut kivaa kun kaverit kommentoivat ”teillä on kyllä sotkuinen koti” ”teillä on kamalasti tavaraa” ja ”ei meillä onneksi ole näin sotkuista”. Kotona kyllä siivotiin, mutta eipä se missään näkynyt. Kun menin kaverin luo kylään, moni sanoi silloinkin ”teillä on paljon sotkuisempaa kuin meillä”.

    Isä olisi kyllä halunnut karsia turhaa tavaraa, mutta äiti halusi säilyttää kaiken (haluaa edelleen ja kotimme onkin todella täynnä tavaraa, varsinkin nyt kun me lapset olemme muuttaneet omillemme ja meidänkin huoneet on voitu ottaa tavaravarastoiksi) ja mitään ei koskaan saanut siirtää mihinkään. Äiti kyllä vähän väliä käski siivota, mutta mitenpä siivosit kun tavaraa oli niin paljon ettei se mahtunut mihinkään? Joka paikka täynnä tavaraa ja kaikki tungettu sinne mihin mahtui.

    Minä olisin ollut onnellisempi lapsena jos olisi ollut siisti koti missä elää, eikä koko ajan olisi pitänyt etsiä tavaroitaaan ja lelujaan jostain röykkiöistä, ja pelätä että jos jonkun tavaran ottaa niin kaikki tulee niskaan. Kaapit, hyllyt, kaikki täynnä tavaraa ja sen sijaan että olisi siivottu, hankittiin vain lisää laatikoita ja lipastoja mihin tavaraa sai laitettua.

    Imuroitiin kerran viikossa se mitä oli mahdollista, mutta koti oli aina epäsiistin ja likaisen näköinen.

    Kun asun omillani, haluan pitää kotini siistinä ja järjestyksessä. Silloin siivottavaa ei edes paljoa kerry ja paikat on helppo pitää järjestyksessä. En halua että lapseni joutuvat elämään sotkun keskellä, kuuntelemaan kun kaverit kuittailevat kodin epäsiisteydestä ja kompastelemaan tavaroihin jotka ovat hujan hajan.

  • Kiitos tästä tekstistä. Siis aivan ihana 😀 En ole yksin sotkuni kanssa! (eikä vielä ole niitä lapsia).

    • Joo, tämä lapsettoman sotku jäi nyt vähän ilman validiointia.

  • Kotona opetettiin, että pitää olla siistiä. Jopa hammasharjalla jynssättiin pöydistä rakoja, ettei sukulaiset saaneet sanomista ,että on likaista. Oman huushollin pidin puhtaana, vaikka lapset oli pieniä, mutta olin myös heidän kanssaan paljon. Sitten tuli toppi siivomiselle. Jouduin nimittäin auto kolariin, jonka seurauksena 6vk jalka ja käsi kipsissä. Silloin totesin, että jollei meille voi tulla ilman, että kämppä on jynssätty katosta lattiaan,niin pysyköön oven ulkopuolella ja kummasti stressi helpottu siivoomisesta.

  • Onhan se ihan kiva ottaa rennosti, mutta itse olen hyvin kiitollinen vanhemmilleni, että pitivät lapsuudenkotimme siistissä kunnossa. Ei ollut mitään neuroottista pakkosiivousta, mutta pyykit oli aina pesty eikä likaisia astioita näkynyt.
    Se toi jonkinlaisen turvallisuuden ja tunteen, että kotona on kaikki kunnossa meni muuten miten tahansa. Muistan että lapsena se toi minulle paljon lohtua ja turvallisuutta. Itsekin pyrin siihen.

  • Kiitos kommenteista, ihmiset!

    Mukava, kun keskustelua syntyy!

    Siisteys, siisteyden tarve ja sotkuisuuden asteen kestokyky taitavat olla asioita, jotka ovat hyvin henkilökohtaisia. Jokaisella on omanlaisensa tilanne, omanlaisensa tarpeet ja omanlaisensa energiavarasto; omanlaisensa perhe, omanlaisensa koti, omanlaisensa tavaramäärä ja säilytystilat – kaikki asioita, jotka vaikuttavat siihen, miten siisteyttä hallinnoidaan tai miten sitä ylipäänsä on mahdollista hallita. Tämä taitaa olla aihe, joka koskettaa jollain tavalla jokaista ihmistä; sotkua kun tuntuu syntyvän joka päivä, ja jotenkin sen kanssa on elettävä.

    Ehkä me ihmiset myös määrittelemme siisteyden jokainen omalla tavallamme. Toiselle jokin on siistiä, ja sama asia voi toisesta tuntua sotkulta. Jossain ollaan boheemeja, jossakin pelkistetympiä, eikä kummassakaan tavassa ole mitään vikaa, kunhan se tuntuu omalta.

    Meitä on moneksi. Ajattelen, että tärkeintä on, että jokainen löytäisi sellaisen tavan elää, joka tuntuu armolliselta itseä kohtaan. Että olisi hyvä olla. Jos pystyy ottamaan rennosti, vaikka kotona ei olisi täydellisen siistiä, hyvä niin! Jos taas siivous onnistuu itseltä tai koko perheeltä vaivatta, hyvä niin! Tärkein ajatus mielestäni on se, että se kaikki saisi tulla sisältäpäin, ei reaktiona ympäriltä tulevaan paineeseen. Vertailu on asia, josta harvoin on iloa; se kun perustuu usein siihen, miltä asiat näyttävät, eikä se kerro koko totuutta.

    Elämisen arvo tulee onneksi siitä, että elämää on – omaa rikasta rakasta sekaista siistiä elämää. Ja jonakin päivänä lapset kasvavat ja sitten saa pitää pirtin niin siistinä kuin tahtoo – kunnes taas toivottavasti jonakin päivänä lapsenlapset levittävät leikkinsä olohuoneeseen. Toivottavasti.

    Rentouttavaa, siistiä tai sekamelskaista arkea itse kullekin!

  • Voi sie ihana Kaisa! Nauroin sille että ”äitiä ahdistaa kun se ei ole Jumala” ja lopus siivousohjeelle. Hauska kuulla kuulumisia näinkin erilaista kautta, kun ihan vahingossa tänne eksyin. Jos joskus saan lapsia niin tiedän sitten keltä kysyä apua siskon lisäksi kun elämä ahdistaa 😉

Comments are closed.