Perhetausta ja lapsuuden kokemukset voivat vaikuttaa siihen, mitä Jumalasta ajattelet.
Kristittyjä kehotetaan kutsumaan Jumalaa Isäksi. Olen tavannut ihmisiä, joiden on äärettömän vaikeaa sanoa ”isä”, kun he rukoilevat. He menevät tästä aivan lukkoon, ja suosivat Jumalasta muita nimityksiä.
Osa pystyy sanomaan Jumalaa Isäksi, mutta asia ei herätä positiivisia tunteita. Käsitteeseen ”isä” voi perhetaustasta riippuen liittyä vaikkapa etäisyyttä, ankaruutta tai epäluotettavuutta. Emme suinkaan ole tyhjiä tauluja, kun alamme lähestyä Jumalaa.
Jumala on antanut vanhemmille arvokkaan tehtävän ikään kuin edustaa syntyvälle lapselle häntä itseään – antaa huolenpitoa ja vahvistusta lapsen tarpeisiin. Mikä tehtävä! Kukaan vanhempi ei täytä tätä tehtävää täydellisesti.
Omaa perhettä on hyvä ajatella totuudellisesti, lakaisematta vaikeita asioita maton alle, kuitenkin pyrkien sovintoon ja anteeksiantoon. Jumala on Isä, ja perheiden eheytyminen on hänen sydämellään.
Seurakunta, perheyhteys?
Tulin uskoon vähän kuin pystymetsästä. Tieni kristillisen julistuksen piiriin ja lopulta seurakuntaan oli aika rosoinen. Olin lapsuudessani ja nuoruudessani kokenut asioita, joiden takia en tiennyt, mitä ihmissuhteissa tarkoittavat esimerkiksi läsnäolo, rohkaisu tai ihmisten väliset rajat.
Voit kuvitella mitä tapahtuu, kun tällaista kokenut ihminen liittyy seurakunnan yhteyteen. Ainakin itse tunsin lähinnä lisää hämmennystä, kun seurakuntaelämästä puhuttiin ”perheyhteytenä”, ”sisaruutena ja veljeytenä” tai ”Taivaan isän lapseutena”.
Tunsin lähinnä hämmennystä, kun seurakuntaelämästä puhuttiin ”Taivaan isän lapseutena”.
Nykyään ymmärrän, mikä syvä totuus näihin asioihin liittyy, mutta aluksi oma ongelmaisuuteni esti minua pääsemästä siihen mukaan. Ihan käytännössä se aiheutti epäluuloja, pelkoja, tarvetta eristäytyä ja vääriä odotuksia muita ihmisiä kohtaan. Huomasin myös, etten ehkä ole ihan yksin tunteideni kanssa.
Lue Raamattuasi joskus sillä silmällä, kuinka paljon perheisiin liittyvää kuvastoa siellä käytetään. Jumala itse on suuri vanhempi, joka on antanut meille Poikansa, lunastaakseen tälle Pojalle sisaria ja veljiä ja muodostaakseen uuden perheen itsensä, todellisen Isän, yhteyteen.
Hän katsoo kamppailujamme armollisesti ja johdattaa – jotta lopulta voisi toteutua tämä profeetallinen sana: ”Minä lähetän teille profeetta Elian. Hän kääntää isien sydämet lasten puoleen ja lasten sydämet isien puoleen.”
Menneisyyden käsittely kannattaa
Perhetaustamme on menneisyyttä. Tätä tosiasiaa silmällä pitäen moni kristitty tahtoisi jättää asian käsittelemättä – uskohan suuntautuu tulevaisuuteen, eikä menneitä tarvitse murehtia! Näin kuulee joskus sanottavan. Kuitenkin jos emme ole valmiita menneisyyden käsittelyyn, emme ole valmiita ottamaan vastaan kaikkea hengellistä siunausta ja vapautta, jota Jumala tahtoisi meille antaa.
Miksi emme antaisi Jumalalle mahdollisuutta parantaa kaikkea sielunelämässämme: tunteitamme, tahtoamme, ajatusmaailmaamme, muistojamme? On tavoitteena, että kaikki meissä ylistää häntä. Olemme taipuvaisia tekemään ”hengellisen osaston” elämäämme – sitten on paljon muuta, minkä jätämme Jumalan maailmasta irralliseksi; ajattelemme etteivät ne asiat kiinnosta Jumalaa.
Olen vakuuttunut siitä, että Herra on kiinnostunut jokaikisestä elämämme osa-alueesta.
Omassa elämässäni on tarvittu tätä taaksepäin katsomista, ennen kuin olen saanut kiinni Raamatun lupauksista ja pystynyt ottamaan vastaan rakkautta Jumalalta ja ihmisiltä. Olen vakuuttunut siitä, että Herra on kiinnostunut jokaikisestä elämämme osa-alueesta, eikä hänen käsivartensa ole lyhyt auttamaan.
Jumala vastaa mielellään niille, jotka pyytävät. Etsivä löytää. Kun pyydämme häntä parantamaan sielumme haavoja, ja luotamme siinäkin hänen apuunsa, hän vastaa.
Jumala on suuri vanhempi
Jumala on täynnä isällistä ja äidillistä rakkautta. Hän loi kuvakseen sekä miehen että naisen – ja näin tahtoi ilmaista itsestään eri puolia. Lapsuudessa saamme kehitykseemme äidiltä ja isältä hieman eri asioita: äiti tarjoaa perusturvan ja lohdun, ja isä taas vahvistuksen ja suojelun elämän tuulia varten. Toki molemmat antavat molempia, mutta voimme havaita tällaisia pääasiallisia eroja.
Raamattu näyttää Jumalan Isänä, jolla on myös äidillinen puolensa. Tämä kaikki näyttäytyy Raamatun sivuilla, kun Jumala puhuu itsestään. Esimerkiksi seuraavissa jakeissa voi huomata yhtäältä Jumalan äidillisyyden, toisaalta isällisyyden:
“Niinkuin äiti lohduttaa lastansa, niin minä lohdutan teitä, ja Jerusalemissa te saatte lohdutuksen.”
“Älä arkana pälyile, sillä minä olen sinun Jumalasi; minä vahvistan sinua, minä autan sinua, minä tuen sinua vanhurskauteni oikealla kädellä.”
Raamattu näyttää Jumalan Isänä, jolla on myös äidillinen puolensa.
Koin itse, että kaipasin kipeästi näitä molempia. En ollut oikein omassa perheessäni kokenut niitä, ja Jumalalla olikin paljon paikattavaa. Hän puhuu Raamatun lisäksi monissa arkisissa tilanteissa, unissa, unelmissa ja kuvissa. Näen, että rukous on parhaimmillaan tämän oivaltamista ja näihin totuuksiin syventymistä.
Paavali kirjoittaa: “Te ette ole saaneet orjuuden henkeä ollaksenne jälleen pelossa, vaan te olette saaneet lapseuden hengen, jossa me huudamme: ‘Abba! Isä!’”
Lisäksi Jumala puhuu siinä yhteydessä, joka meillä on toisiin ihmisiin. Monet haavat ovat syntyneet ihmissuhteissa; tällöin ne myös paranevat ihmissuhteissa.
Parhaimmillaan äidillisyys ja isällisyys voivat välittyä seurakunnan keskellä. Voimme saada korvaavia kokemuksia terveissä suhteissa niihin miehiin ja naisiin, joita Jumala tiellemme johtaa. He eivät voi olla uusia vanhempiamme, mutta heidän kauttaan Jumala voi puhua ja näyttää rakkauttaan. Näin hänen armossaan moni vaillejääminen ja haava alkaakin kuroutua umpeen ja parantua.
