Äitienpäivän vadelmaiset kinuskileivokset

Tänä äitienpäivänä herkutellaan suussasulavan kinuskisilla leivoksilla. Leivokset ovat kätevän kokoisia ja jos niitä jää yli, loput on helppo pakastaa tai viedä vaikka tuliaisiksi.

Ohje on melko yksinkertainen eikä aineksia tarvita paljon. Kinuskin tekeminen voi kuitenkin olla haastavaa ensimmäisellä kerralla, joten suosittelen käyttämään apuna linkistä löytyviä vinkkejä, jos siihen on tarvetta.

Samalla ohjeella voit tehdä myös kinuskikakun, kun kaadat taikinan kakkuvuokaan. Silloin kakkua kannattaa pitää uunissa vähän pidempään ja halkaistun kakun voi kostuttaa esimerkiksi vadelmamehulla ennen täyttämistä. Kakkua varten käytä kinuskia pienempi määrä ja pursota kermavaahtoa myös reunoille.

Ainekset (12-15 leivosta):

valmiit-koristelu
Leivosten koristelussa voi käyttää kermavaahtoa tai pelkkää kinuskia.

Sokerikakkupohja:

4 kananmunaa
n. 2 dl vehnäjauhoja
n. 2 dl sokeria

Vadelmatäyte:

2 dl kuohukermaa
200 g vaniljatuorejuustoa
n. 150 g vadelmia

Kinuski:

3 dl kuohukermaa
3 dl fariinisokeria

(koristeeksi mintun lehtiä)

Ohje:

Valmista ensin sokerikakkupohja:

  1. Ota kolme samankokoista lasia. Riko kananmunat ensimmäiseen lasiin. Mittaa kahteen muuhun lasiin tilavuudeltaan kananmunien määrää vastaava määrä sokeria ja vehnäjauhoja.
  2. Vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi.
  3. Lisää vehnäjauhot varovasti sekoittaen. Sekoita taikinaa mahdollisimman vähän.
  4. Kaada taikina muffinssivuokiin.
  5. Paista uunissa 200 asteessa noin 15 minuuttia. Voit ottaa leivokset uunista, kun pinta on saanut väriä ja haarukalla kokeillessa haarukkaan ei tartu taikinaa.
  6. Anna jäähtyä ja irrota leivokset muffinsivuoista. Käännä ”muffinssit” ylösalaisin.

kinukileivokset1

Sillä aikaa, kun leivokset jäähtyvät, valmista täyte:

  1. Vatkaa kerma ja lisää joukkoon tuorejuusto.
  2. Lisää vadelmat. Jos käytät pakastevadelmia, sulata ne etukäteen joko mikrossa tai huoneenlämmössä ja kaada ylimääräinen vesi pois. Ulkomaiset vadelmat kannattaa keittää.
  3. Leikkaa leivokset keskeltä kahtia ja lisää reilu kerros täytettä väliin.

kinuskileivokset2B

Lisää kinuskikuorrutus leivosten päälle:

  1. Kaada kerma ja fariinisokeri kattilaan.
  2. Keitä sekoitellen, kunnes kinuski on valmista. Jos teet kinuskia ensimmäistä kertaa, kannattaa katsoa tarkemmat ohjeet esimerkiksi Kinuskikissan sivulta.
  3. Kaada jokaisen leivoksen päälle reilusti kinuskia, niin että sitä valuu myös reunoille.
  4. Koristele esimerkiksi vadelmilla ja mintunlehdillä.

valmiit leivoksetB