Kirjavinkki: Startup seurakunta

Startup seurakunta on tajuntaaräjäyttävää luettavaa kaikille seurakunnissa toimiville ja erityisesti niissä työskenteleville.

Jokaisen seurakunta-aktiivin pitäisi lukea tämä kirja. Seurakunnan johtajalta olisi suorastaan hölmöä jättää välistä tähän helmeen tutustuminen, kirja sisältää niin huikeita oivalluksia toimivan seurakunnan pyörittämisestä.

Startup seurakunta saa lukijan liekkeihin. Näin kävi ainakin minulle. Kokemus muistuttaa uskoontuloa: tästä ei voi olla puhumatta jokaisen tuttavan kanssa!

Tietynlaisesta uskoontulosta onkin kyse, sillä kirja palauttaa mieleen, miksi seurakuntia ylipäänsä on olemassa. Kirjoittajien mukaan seurakunnan tarkoitus on hämärtynyt, eikä suurin osa niissä toimivista edes huomaa sitä.

Kirja palauttaa mieleen, miksi seurakuntia ylipäänsä on olemassa.

Kirjan kirjoittajat Janne Eerola ja Mitja Piipponen olivat väsyneet seurakuntiin ja seurakuntatyöhön. Innostuakseen uudelleen he etsivät käsiinsä suomalaisia seurakuntia, joissa tehdään asioita totutusta poikkeavalla tavalla ja haastattelivat niiden johtajia.

Mukaan valikoitui yhteisöjä niin vapaista suunnista kuin luterilaisen kirkon sisältäkin. Näitä yhdistää uudistushalun lisäksi kasvuhakuisuus, jota kuvaa kirjan nimessä oleva yritysmaailmasta lainattu “startup” -termi.

Kokoamalla yhteen visiönääristen seurakuntajohtajien parhaat oivallukset Eerola ja Piipponen tekivät suuren palveluksen koko Suomen seurakuntakentälle. He tosin arvelevat esipuheessa, että kirja saattaa myös ärsyttää monia – ja niin varmasti käykin. Kirjoittajat ja haastatellut kuitenkin perustelivat vallankumoukselliselta tuntuvat ajatuksensa niin hyvin, että minua jäi ärsyttämään ainoastaan yhdysviivan puuttuminen kirjan nimestä.

Onko seurakuntasi tehokas – ja pitääkö sen olla?

Kirja haastaa lukijan tarkastelemaan kriittisesti oman seurakuntansa toimintaa ja sen mielekkyyttä. Olisiko syytä karsia toimintamuotoja, jotta se mitä tehdään voitaisiin tehdä kunnolla?

“Voisi kysyä: tiedämmekö edes, miksi teemme kaikkea, mitä teemme? ‘Olemme aina tehneet näin’ ei riitä perusteluksi. Voisiko sen, mitä teemme, tehdä toisella tavalla? Tarvitseeko meidän tehdä sitä, mitä olemme aina tehneet?”

Tehokkuusajattelun ulottaminen seurakuntaan on yksi niistä lukuisista tabuista, joita kirja ottaa rohkeasti käsittelyyn. Itse jouduin ottamaan tässä vaiheessa aikalisän pohtien, voiko tehokkuutta ja seurakuntaa edes mainita samassa lauseessa. Eikö kirkon pitäisi olla armollinen keidas oravanpyöräyhteiskunnan keskellä? Ehkä pitäisi, mutta armossa lepääminen voi myös muuttua laiskuudeksi ja lähetyskäskyn laiminlyömiseksi.

Koska meillä on paras uutinen tässä maailmassa, meidän täytyy esittää se parhaalla mahdollisella tavalla. – Jopi Pietiläinen

“Koska meillä on paras uutinen tässä maailmassa, meidän täytyy esittää se parhaalla mahdollisella tavalla”, kiteyttää turkulaisen Hopeseurakunnan pastori Jopi Pietiläinen, yksi kirjaa varten haastatelluista johtajista.

Kirjan perustelut seurakunnan tehokkuuden tarkastelulle ovat hyvät. Rajalliset resurssit kannattaa käyttää mahdollisimman viisaasti niin, että saavutetaan tuloksia ja tuotetaan toivotun kaltaista hedelmää. Näin voidaan myös ehkäistä työntekijöiden ja vapaaehtoisten väsymistä.

Outouden tilalle aitoutta

Millaista hedelmää sitten seurakuntien pitäisi tuottaa? Helsingissä toimivan United Community Churchin pastori Lari Launosen mielestä “laadullista ja määrällistä hengellistä kasvua.”

Haastatellut korostavat erityisesti uusien ihmisten tavoittamista – eikä ainoastaan muualta muuttaneiden uskovien, vaan heidän, jotka eivät ole aiemmin olleet kiinnostuneita Jeesuksesta.

Keskittyykö seurakuntasi palvelemaan samaa vanhaa uskovien sisäpiiriä, vai vetääkö se puoleensa myös etsijöitä? Jos uudet ihmiset eivät kiinnostu tulemaan tai jäämään yhteisöön, olisiko asialle syytä tehdä jotain?

Kirjan mukaan yksi syy siihen, ettei seurakunta kasva, voi olla jäykkä ja ulkopuolisen silmin kummallinen seurakuntakulttuuri. “Ihmiset janoavat aitoutta ja omana itsenään olemista”, kirjoittajat toteavat.

Ihmiset janoavat aitoutta ja omana itsenään olemista.

“Osaamme tehdä kaikenlaisia outouksia, mutta osaammeko olla tavallisia ihmisiä, jotka osaavat tavallisissa tilanteissa tuoda uskonsa esille tavallisella tavalla? Ei niin, että pulssi kohoaa ja tehdään hieno kristillinen suorite, kun tässä evankelioidaan”, kysyy Teemu Sormunen Hopeseurakunnasta.

Uusia tulijoita ei myöskään pitäisi nähdä ensisijaisesti evankelioimisen kohteina.

“Jos rakastat ihmistä vain sen takia, että hän tulisi uskoon, motiivisi on väärä. Sinun pitää rakastaa häntä siksi, että hän on rakastamisen arvoinen,” sanoo Juha Lehtonen Station Jokelasta.

Pizzaa jumiksessa ja muita kokeiluja

Paitsi hyviä kysymyksiä, kirja tarjoaa myös lukuisia esimerkkejä mielikuvituksellisista tavoista, joilla eri seurakunnat ovat lähteneet uudistamaan toimintaansa ja strategiaansa.

Jotta uusien olisi helppo tulla jumalanpalvelukseen, sen voi järjestää pizzeriassa, jossa on jatkuva buffet-tarjoilu päällä. Kolehdin sijaan voi kerätä ruokalahjoituksia vähävaraisille. Saarnan jälkeen voidaan pohtia aihetta pienryhmissä, jotta oppiminen olisi syvällisempää ja ihmiset kohtaisivat toisiaan.

Kirjassa pohditaan myös sitä, miksi useimmat seurakunnat eivät ole valmiita kokeilemaan uudenlaisia asioita, vaikka kirkossakävijät ja varat vähenevät uhkaavaa vauhtia. Pelätään riskinottoa ja sitä, että joku loukkaantuisi muutoksista.

Tulos ja hedelmä kertoo lopulta sen, millaiset tavat ja tyylit toimivat.

Onko kirkoista tullut museoita, joissa on kyllä mielenkiintoista pyhän tuntua, mutta jotka eivät tavoita ihmisten todellista elämää ja sen kysymyksiä?

Yksi kirjan hienoja oivalluksia on, että sama jumalanpalvelus ei voi miellyttää kaikkia – mitä tahansa tehdään, joku loukkaantuu ja lähtee pois. Kirjan esimerkkitapaukset osoittavat, ettei seurakuntaelämän “nuorennusleikkauksen” tarvitse silti merkitä eläkeikäisten hylkäämistä.

Kirjoittajat myöntävät, että jotkut perinteet voivat olla säilyttämisen arvoisia. Uudistuminen ei siis ole itseisarvo. ”Tulos ja hedelmä kertoo lopulta sen, millaiset tavat ja tyylit toimivat.”

Älä rakenna seurakuntaa itseäsi varten

Kirja virittää unelmoimaan viihtyisästä ja mukaansatempaavasta seurakunnasta. Sitä lukiessa myös huomaa monia asioita, jotka näyttävät olevan pielessä omassa seurakunnassa. Tavallisena seurakuntalaisena tulee hieman voimaton olo – tekisi mieli saada aikaan muutosta, mutta miten? Ehkä tästä kirjasta voisi vinkata oman seurakunnan vastuuhenkilöille.

Toisaalta kirjan paras ja ehkä vallankumouksellisin oivallus on, että meidän ei pitäisi rakentaa sellaista seurakuntaa, jossa itse viihdymme. Tärkeintä on tehdä seurakunnasta sellainen, johon uskosta vasta kiinnostuneiden on hyvä ja helppo tulla. Olisi siis syytä uhrata oma mukavuudenhalu evankeliumin leviämisen hyväksi.

Tärkeintä on tehdä seurakunnasta sellainen, johon uskosta vasta kiinnostuneiden on hyvä ja helppo tulla.

Käytännössä se voi tarkoittaa muun muassa siihen suostumista, että saarnassa käsitellään tuttuja perusasioita yhä uudelleen. Omaan hengelliseen kasvuun voi joutua itse panostamaan lukemalla Raamattua ja raamattuopetuksia yksin tai pienryhmässä.

Vaikka kirjan esimerkkiseurakunnat kasvavat ja kukoistavat, niiden pastorit eivät hehkuta oman juttunsa paremmuutta. Sen sijaan he pitävät rikkautena, että samalla paikkakunnalla toimii monenlaisia seurakuntia. Keskenään erilaisina ne voivat tavoittaa erityyppisiä ihmisiä.

Ehkä oma epätäydellinen seurakuntani onkin juuri sellainen, jota paikkakuntani tarvitsee.

Janne Eerola ja Mitja Piipponen: Startup seurakunta (Päivä 2017).
Lisää tietoa kirjoittajista ja kirjan synnystä kirjan nettisivuilla.

Jutun avainsanat
,
Written By
More from Nelli Heinimo

Kohti joulua Ruut-lehden kalenterin kanssa!

Joulukalenterimme kutsuu etsimään joulurauhaa Raamatun äärellä.
Read More

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *