Laihdutan, siis voin paremmin?

Yhtä varmasti kuin kevät tulee joka vuosi, tulevat myös naistenlehtien laihdutusjutut. Laihduttaminen ei toki rajoitu vain bikinikunnon saavuttamiseen – se on lehtien kestoteema. Milloin päästään joulukiloista eroon, milloin kesän grillauskauden jälkeen kevennetään, milloin ihaillaan jonkun kymmenien kilojen pudotusta. Siinäpä muuten vasta onnistunut ja hieno ihminen!

En toki itsekään ole elänyt ilmiön ulkopuolella. Minullakin on ollut erilaisia laihdutusprojekteja, yleensä naamioituna hyvinvointiin. Viimeisimpänä lähdimme taistoon silloisen kämppikseni kanssa. Joimme paljon vettä sekä proteiinipirtelöitä ja vauhkosimme rasvahapoista. Kuukauden päästä jaoimme megapussin sipsiä vailla huonoa omatuntoa. Myönnän, että projektin tavoitteena oli kilojen karistaminen.

Kiusaannun kysymyksestä “oletko laihtunut?” Kysymykseen tuntuu sisältyvän positiivinen olettamus siitä, että laihtuminen on hyvä juttu, se saa ihmisen näyttämään hyvältä. Onnistuneet ja menestyksekkäät ihmiset ovat hoikkia.

Nykyisin laihduttamisesta puhutaan hyvinvointina. “En halua olla laiha, vaan voida hyvin”, sanotaan. Tämä on toki terveempi suhtautuminen asiaan. Tottahan on, että ylipaino, huono ruokavalio ja liikkumattomuus ovat isoja terveysriskejä. Mutta jos ulkonäköpaineet puetaan hyvinvoinnin kauniin kuoren alle, en tiedä kuinka hyvin siellä alla oikein voidaan.

Kyseessä onkin jonkin sortin paradoksi: liikunta, terveellinen ruokavalio ja terveelliset elintavat varmasti näkyvät myös ulospäin. Jos terveyteen panostetaan ulkonäköpaineiden ja huonon itsetunnon innostamina, ei ehkä voida puhua kaikilla tasoilla hyvinvoivasta yksilöstä. En kuitenkaan pysty kieltämään, ettenkö pitäisi peilikuvastani hyvin levänneenä, liikkuneena ja vailla huonon ruokavalion aiheuttamaa turvotusta. Sisäisen hyvinvoinnin lisäksi myös ulkoinen hyvinvointi painaa vaakakupissa.

Jos terveyteen panostetaan ulkonäköpaineiden ja huonon itsetunnon innostamina, ei ehkä voida puhua kaikilla tasoilla hyvinvoivasta yksilöstä.

Rohkenen väittää, että ani harvalle laihduttaminen merkitsee puhdasta laihduttamista vain terveydellisistä syistä. Laihduttaminen tuntuu olevan vakiopuheenaihe, vakioprojekti. Olisi kiinnostavaa tehdä katugallupia aiheesta. “Jos voisit olla hiukan laihempi, tarttuisitko mahdollisuuteen?” “Ajatteletko, että olisi hyvä laihtua hieman vai oletko täysin tyytyväinen vartaloosi nyt?”

Ulkoiseen minään investoidaan muutakin kuin pelkkää pintaa. Epäilen, että laihdutusprojektit ovat mitä suurimmissa määrin sisäisiä, henkisiä asioita, vaikka periaatteessa kyse on fyysisen olotilamme muokkaamisesta. Joudun koko ajan muutenkin päivittämään itselleni tietoa siitä, millainen ihminen oikein olen, missä menen ja mitä ympärilläni tapahtuu. Monella meistä on vahva illuusio siitä, että jonkin dieetin jälkeen olisimme valmiimpia ihmisiä.

Jos ajatellaan, että Jumala on hyvä ja toivoo meille ihmisille hyviä asioita, niin minkälaiseen hyvinvointiin Hän meitä kutsuu? Ei varmaankaan sellaiseen, jossa ruoka on keskiössä. Ei sellaiseen, jossa kannetaan jatkuvasti syyllisyyttä ja häpeää omasta itsestä. Olenpa sellaisenkin neuvon saanut, ettei aina kannata tuijottaa omaa napaa, vaan katse tulisi kohdistaa Kristukseen.

Vaan hankalaa se totisesti on. Kukapa ei haluaisi voida hyvin? Ja jos siinä sivussa voi näyttää hyvältä, niin miksi kieltäytyisin? Ehkä tässäkin paha voi tulla hyvään kietoutuneena. On hyvinvointia ja “hyvinvointia”. Ainakaan en halua olla ikuisella laihdutuskuurilla.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *