”Tämä on minun ruumiini, joka annetaan teidän puolestanne. Tehkää tämä minun muistokseni.” (Luuk 22:19)
Ehtoollisen merkitys ei ole koskaan avautunut minulle kovin syvällisesti. Miksi messussa nautitaan leipää ja viiniä tarkkojen seremonioiden saattelemana? Miksi Jeesus yhdisti ikuisen elämän saamisen hänen ruumiinsa syömiseen?
Viime pääsiäisen messussa laulettu virsi sai minut näkemään ehtoollisen uudella tavalla. Virren 222 sanat piirsivät mieleeni rajun kuvan, joka jäi pohdituttamaan moneksi päiväksi:
Herra, joka itselläsi
ruokit tässä ystäväsi,
sinulle nyt kunnia
kaikilta sukupolvilta!
Elokuvassa tai kirjassa voisi olla kohtaus, jossa joukko ystäviä on jumittunut autiolle saarelle tai vieraalle planeetalle ilman ruokaa. Pari henkensä puolesta kamppailevaa matkaajaa alkaa suunnitella yhdessä, kuinka he voisivat tappaa ja syödä porukan heikoimman lenkin. Yhtäkkiä siellä, missä aiemmin oli ystävyyttä, onkin juonittelua, pelkoa ja hyytävää oman edun tavoittelua.
Entä, jos joku tarjoutuisi vapaaehtoisesti kuolemaan, jotta muut voisivat syödä hänet ja selvitä hengissä?
Entä, jos joku porukasta tarjoutuisi vapaaehtoisesti kuolemaan, jotta muut voisivat syödä hänet ja selvitä hengissä? Kuulostaa mahdottomalta. Oma henki on jokaiselle niin arvokas, että sen uhraaminen muiden vuoksi olisi yliluonnollisen urhoollinen teko.
Joskus pohdin, pystyisinkö uhraamaan henkeni lapseni vuoksi. Tätäkin on nähty elokuvissa: kun vain toinen voi selvitä, äiti valitsee itse kuolla ja antaa lapsensa elää. Olisiko minusta tosipaikan tullen siihen? Onko rakkauteni lapsikultaani kohtaan niin suuri, vai rakastanko sittenkin enemmän omaa elämääni?
Myös Jeesuksen ihmiselämä oli hänelle ainutkertainen ja varmasti rakas. Hänellä oli iso joukko ystäviä, joiden kanssa oli vietetty monet hauskat hetket. Mitä kaikkea häneltä jäikään kokematta, kun elämä loppui kesken niin nuorena – minun ikäisenäni! Ehkä hän olisi halunnut mennä naimisiin ja tulla isäksi ja jonakin päivänä isoisäksi.
Jeesus kuitenkin tiesi, että kuolema oli ainoa tapa, jolla hän saattaisi pelastaa rakkaat ystävänsä ja avata heille tien taivaaseen. Ankaran painiskelun päätteeksi hän otti vastaan mahdottoman haasteen. Hänen rakkautensa ystäviään, vihollisiaan ja koko maailmaa kohtaan oli suurempi, kuin mitä kukaan ihminen pystyy itsestään puristamaan.
Ennen kuolemaansa Jeesus pyysi, että hänen ystävänsä hiljentyisivät jatkossa muistamaan häntä leivän ja viinin äärellä. Hän lupasi, että hänen ruumiinsa ja verensä ovat salatulla tavalla läsnä ehtoollispöydän antimissa. Ystävän syöminen ei ole kaunis ajatus, mutta sen kuvan Jumala halusi meille piirtää kertoakseen, millainen on hänen rakkautensa meitä kohtaan: uhrautuva, käsittämätön, kuolemaakin suurempi.
Energiajae-juttusarjassa kirjoittaja jakaa raamatunkohdan, joka on koskettanut, lohduttanut tai herättänyt oivalluksia. Katso muut sarjan jutut!
Haluaisitko jakaa sinulle merkityksellisen raamatunkohdan ja kertoa, mitä ajatuksia se on herättänyt tai millaisessa tilanteessa se on tullut sinulle tärkeäksi? Laita meille viestiä!