Kuva: Marja Kaarmila

Aitoa ystävyyttä somessa – kyllä!

On trendikästä taivastella sitä, kuinka someaikana ihmiset eivät enää kohtaa toisiaan aidosti. Monen mielestä nimittäin netissä syntynyt ja tapahtuva ystävyys ei voi olla aitoa. Onhan se ihan eri asia jutella kasvotusten ja halata kuin näpytellä sanoja ruudulle.

Sitten jouduin tilanteeseen, jossa ei ollutkaan mahdollista mennä ystävän kanssa lenkille tai kylään teelle. Kiperällä hetkellä nettituttavuuksista tuli yhtäkkiä arvokkaita. Kun vietin enemmän vapaa-aikaani somessa, niitä löytyi lisää ja osa tuttavuuksista syveni ystävyydeksi.

Joidenkin ihmisten kanssa on ihanaa puuhata yhdessä: laittaa ruokaa tai työnnellä vierekkäin lapsille vauhtia keinussa. Samat ihmiset eivät yllättäen ole välttämättä niitä, joiden kanssa on helppo jakaa ajatuksiaan näppäimistön välityksellä.

Yle julkaisi jutun norjalaisesta Mats Steenistä, joka kärsi harvinaisesta lihassairaudesta ja istui kaikki päivät pyörätuolissa tietokoneen ääressä. Vanhemmat surkuttelivat poikansa yksinäistä elämää, kunnes Matsin hautajaisissa kohtasivat tämän ”virtuaaliystäviä”. Vaikka nämä olivat tavanneet vainajaa vain netissä, he näkivät vaivan ja maksoivat lentoliput matkatakseen eri puolilta Eurooppaa saattamaan ystäväänsä viimeiselle matkalle.

Laskin huvikseni, että Ruut-lehteen juttuja kirjoittaneista ihmisistä tasan puolia en ole tavannut koskaan. Silti pidän monia heistä ystävinäni. Olemme työskennelleet yhdessä ja jakaneet syvällisiä ajatuksia. Olemme saaneet yhdessä aikaan juttuja, jotka ovat ilahduttaneet ja koskettaneet monia, myös meitä tekijöitä.

Tapaaminen ei aina tee ystävyydestä parempaa tai aidompaa.

Tottakai olisi hauskaa tavata nämä ihmiset joskus “oikeasti”. Ei vihreän online-pallukan näkeminen somepalvelussa vedä vertoja kohtaamiselle saman pöydän ääressä. Mutta vaikka jälkimmäinen on palkitsevampaa, ei se tee ensimmäisestäkään turhaa. Väitän, että tapaaminen ei edes aina tee ystävyydestä parempaa tai aidompaa. Jonkun kanssa vain synkkaa paremmin virtuaalisesti.

Onko väärin, jos joku kommunikoi ihmisten kanssa mieluummin virtuaalisesti kuin kasvokkain? Joillekin se on turvallisempi ja luontevampi tapa. Tilanne muuttuu toki huolestuttavaksi silloin, jos nettielämään uppoutuminen saa laiminlyömään arjen velvollisuuksia ja omaa perhettä. Kyllähän mihin tahansa hyvään ja hyödylliseen asiaan on mahdollista muodostaa vääristynyt suhde.

Olen oppinut välittämään yhä vähemmän muiden ihmisten määritelmistä hyvälle elämälle, onnellisuudelle ja ystävyyssuhteille. Muistan sometuttujani rukouksissani. Iloitsen heidän kanssaan ja saan heiltä tukea vaikealla hetkellä. Jos joku muu väheksyy tällaista ystävyyttä, minun ei silti tarvitse.

2 Comments

  • Amen tälle, minustakin on joissain tilanteissa helpompi kohdata netitse. Ei tarvitse miettiä tapaamisen ulkonaisia asioita, kahvilaa, mitä tilataan, tai kenen kotona tavataan, kahvinkeittoa, bussiaikatauluja ym. Vaan voi vain suoraan tavata -sellaisena kuin on, kotivaatteissa ja -roolissakin.

    • Kiitos kommentista, Sinikka! <3 Korona-ajan virtuaalitapaamiset ovat olleet kyllä ihan yllättävän antoisia. Tuntuu hyvältä, että vaikka paikalla olisi monta osallistujaa, puhuja näyttää puhuvan aina juuri minulle kasvokkain. Hiljaisena ihmisenä olen nauttinut siitä, ettei videoyhteydellä jutellessa tule ohitetuksi tulemisen kokemusta, vaikkei sanoisi mitään. Voii kokea olevansa osa keskustelua vain kuuntelemallakin.

Comments are closed.