Pääsiäismunia löytyy nykyään joka lähtöön ja joskus on vaikea valita, kannattaisiko tyytyä perinteiseen ja hyväksi havaittuun vai kokeilla uutta, joka voi olla joko pettymys tai positiivinen yllätys. Tänä vuonna asia on tehty helpommaksi, sillä Ruut-lehden raati on testannut viisi marketeista löytyvää suklaamunaa ja listannut niiden hyviä ja huonoja puolia.
Arvoisaan raatiin kuuluu jäseniä Espoosta, Helsingistä ja Forssasta ja he käyttävät tässä nimimerkkejä Ansku, Gaselli, Riksu ja Ahmavompatti. Jokaisella raadin jäsenellä on vähintään 20 vuoden kokemus pääsiäismunien syömisestä ja lisäksi koulutuksen ja työn kautta saatua kasvatuksellista näkemystä.
Raati arvioi viisi suklaamunaa. Jokaisesta arvioitiin ensin ulkonäköä ja sitten sokkotestin avulla makua ja rakennetta. Myös yllätykset on arvioitu, vaikka niissä on tietysti munakohtaista vaihtelua eikä tulosta voi pitää täysin luotettavana. Munan saama pistemäärä on raatilaisten antamien maku- ja ulkonäköpisteiden (1–5) keskiarvo.
Kinder
“Ainoa, joka ei näytä siltä, että se olisi avattu ja paketoitu uudestaan.” Pisteet: 4+
Ulkonäkö: Selkeä ja perinteinen. Kiitosta saavat tähdet ja serpentiinit, jotka ovat kiva lisä perinteiseen ulkonäköön. Myös eriväriset kirjaimet ovat kivat. Kinder näyttää herkulliselta ja seesteiseltä ja siihen liittyy hyviä muistoja lapsuudesta. Iso varoitusteksti on myös plussaa. Käärepaperin reuna on arvosteltavista munista siistein, ja Ahmavompatti kommentoi, että Kinder on munista ainoa, joka ei näytä siltä, että se olisi avattu ja paketoitu uudestaan. Pisteitä 4+.
Maku ja rakenne: Maku on vähän pähkinäinen ja erittäin hyvä, jopa ihana. Rakenne on kuitenkin hieman tahmea ja kitalakeen tarttuva. Vaikka Kinder oli yksi selkeä ennakkosuosikki, sen tunnistaminen sokkotestillä ei ollut lainkaan itsestäänselvää, vaan jopa kolmea eri munaa luultiin Kinderiksi. Kinder ei kuitenkaan ole suosittu turhaan, vaan raatimme arvioi sen mauksi 4+.
Star Wars
“Valomiekka on kaunis, kuten aina.” Pisteet: 3,5
Ulkonäkö: Tästä munasta arveltiin, että se on erityisesti poikien ja Anskun mieleen. Muna myös herätti eniten erimielisyyksiä raadin sisällä. Star Wars -faniksi tunnustautuva Ansku on sitä mieltä, että muna kutsuu ostamaan, Darth Waderiin on aina herkullista päästä käsiksi ja valomiekka on kaunis, kuten aina. Rypistäminen kuitenkin pilaa vaikutelmaa.
Muita ongelmia ovat, että käärepaperi näyttää vähän liian isolta munaan nähden, tekstiä on liikaa ja se menee osittain taitteen alle, jolloin varoitustekstejä ja ainesosia ei näe. Myös päivämäärä on leikkaantunut pois, jolloin ostaja ei voi olla varma siitä, ettei muna ole vanhentunut. Lisäksi kuva on epäselvä ja ellei katso läheltä, se näyttää lähinnä mustalta läntiltä. Pisteitä 3-.
Maku ja rakenne: Puolet Star Wars -munasta on maitosuklaata ja puolet valkosuklaata. Suklaa on maukasta ja hiukan suolaista, mutta ei janoisan kuivaa. Tämän munan voisi syödä kokonaan ilman, että tarvitsee juoda välissä. Maku on hyvä, tasapainoinen ja mieto, ehkä jopa mitäänsanomaton. Star Warsia kuvattiin hyväksi perussuklaaksi, jossa on hyvä koostumus ja joka sulaa kivasti suussa. 4 pistettä.
Frozen
“Maku muistuttaa kolme vuotta kaapissa ollutta. Silmät auki maistuu paremmalta.” Pisteet: 2,5
Ulkonäkö: Muna on iso ja kaupallisen näköinen. Gasellin mielestä siinä on erityisen ihania kuvia ja ne herättävät hyviä muistoja elokuvasta. Tekstiä on kuviin nähden liikaa, mutta kuvat ovat kuitenkin selkeästi esillä. Joidenkin mielestä kääreen väri voisi olla parempi. Tämän ongelman voi tosin ratkaista ostamalla kaupasta erivärisen munan. 3 pistettä.
Maku ja rakenne: Maku muistuttaa halpisjoulukalenterin suklaata, ehkä jopa kolme vuotta kaapissa ollutta. Makua kuvataan myös jauhoiseksi, tunkkaiseksi, teolliseksi ja tylsäksi. Tämän munan maku ei siis paljon kiitosta saa, mutta myönnytyksenä mainittiin kuitenkin, että silmät auki muna maistuu paremmalta ja maidon kanssa voisi maistua vielä paremmalta. Pisteitä 2-.
Mignon
“Ainoa, jonka ulkonäköön voi itse vaikuttaa.” Pisteet: 4
Ulkonäkö: Mignon-muna näyttää perinteiseltä, kauniilta ja aikuiseen makuun sopivalta. Pakkaus antaa sellaisen vaikutelman, että munassa olisi käytetty luonnollisia raaka-aineita. Tähän vaikuttaa myös se, että suklaa on kananmunakuoren sisällä. Pahvipakkaus tuo arvokkuutta ja siinä oleva teksti on hyvin selkeä ja helposti luettava. Mignon erottuu selvästi massasta. Vaikka muna on raadin mielestä vähän tylsän näköinen, iso plussa Mignonille tulee siitä, että sen voi halutessaan maalata värikkääksi. Tämä on siis munista ainoa, jonka ulkonäköön voi itse vaikuttaa. Pisteitä 4+.
Maku ja rakenne: Maku on täyteläinen ja nugainen. Mignonia pystyy kuitenkin syömään vain vähän kerrallaan, kahvin kanssa ehkä enemmän, arvioi raati. Lisäksi tätä pidettiin selvästi enemmän aikuisten kuin lasten munana myös maun puolesta. Gaselli oli jännittävässä tilanteessa, sillä hän maistoi Mignon-munaa ensimmäistä kertaa. Hänen arvionsa mukaan suklaa on ihanaa ja hän on jäänyt paljosta paitsi. Mignon-muna tarjoaakin pääsiäiseen uutta odotettavaa. Riksun makuun Mignon on liian makea. Pisteitä 4-
Rähinä
“Kaksimielinen ja monitulkintainen. Voisi viedä myös lahjaksi.” Pisteet: 4+
Ulkonäkö: Rähinä-muna on Ahmavompatin mielestä tuotteistettu, kurttuinen ja epämääräinen. Muut taas kuvaavat sitä kauniiksi, kirkasväriseksi ja tasapainoiseksi. Paperi on huonosti laitettu munan ympärille ja reuna repsottaa, mutta teksti näkyy silti hyvin ja parasta ennen -päiväys on selkeästi esillä.
Vaaleanpunaisen värin ja armeijakuosin yhdistelmän ansiosta muna näyttää molemmille sukupuolille sopivalta, vaikka tietysti myös pojat voivat pitää vaaleanpunaisesta. Muna sopii myös kaikenikäisille, mutta se voisi olla etenkin nuorten mieleen. Tekstin “onpas sulla upea toi muna” arvioitiin olevan ostamiseen houkutteleva ja jopa itsetuntoa kohottava, mutta kaksimielinen ja monitulkintainen. Tämän munan voisi viedä myös lahjaksi. Pisteitä 4.
Maku ja rakenne: Rähinä-muna on vuoden yllättäjä. Maku on pehmeä ja tasainen, erittäin hyvä. Koostumus on kiva, tahmea ja suussasulava. Sisäpuoli on sileä ja suklaa ohut ja löysä. Pisteitä 4+.
Yllätykset
Kinder: Kinderin yllätys on raatilaisille pettymys etenkin, kun he muistavat vielä lapsena saadut paremmat Kinder-yllätykset. Leluun kuuluu kolme kuvaa, jotka voi ampua vähän matkan päähän. Kuvat eivät kuitenkaan pysy kovin hyvin lelussa kiinni eikä se ole käytännöllinen. Lelua kuvataan mitäänsanomattomaksi, ärsyttäväksi ja turhaksi,
toisaalta myös hauskaksi. Plussaa siitä, että lelun voi koota itse.
Hauskuutta tarjosi myös lelun kotelo, sillä siitä kuuluu hauska ääni, kun sen avaa. Kotelosta oli enemmän iloa kuin sen sisällöstä. Kehitysehdotuksena onkin, että kotelon sisältä voisi tulla toinen samanlainen, mutta pienempi kotelo. Pisteet: 2
Star Wars: Suklaa on sulanut osittain kiinni yllätyksen koteloon, josta paljastuu kynän päähän laitettava pyyhekumi. Yllätys on vähän tylsä, mutta käytännöllinen. Kumissa oleva kuva on hieno. Pisteet: 2,5
Frozen: Kotelo eroaa muista siinä, että se avataan vaakasuunnassa. Pieni dominopeli on söpö ja yllättävä, vaikka osa raatilaisista arvioi, että osat hukkuvat melko nopeasti. Peli on kuitenkin käyttökelpoinen ja sopii etenkin Frozen-faneille. Pisteet: 3,5
Rähinä: Rähinän leikkitatuoinnit ovat raadin suosikki. Yllätys sopii hyvin munan kokonaisuuteen. “Rähinää ostaa, Rähinää saa.” Pisteet: 5